torstai 15. toukokuuta 2014

Torstai

Uusi päivä, vanha virsi.

Olo on ollut jotenkin todella vetämätön. Eilisen raivokkaat pms- oireet sai olon aika keljuksi, vaikka muuten vietettiinkin varsin mukava päivä kavereiden kanssa ulkoilemassa.

Illalla kuitenkin tuntui taas, että tämä on tätä yhtä ja samaa: siivoat ja puunaat, kiellät ja komennat, viikkaat ja lajittelet, peset ja kokkaat.

Nyt enää puuttuisi, että Tee saisi tietää oman kesälomansa ajankohdan, jotta voisin itse hakea vähän keikkatöitä. Oman alan työt ei jaksaisi innostaa, sillä haluaisin tehdä jotakin sellaista, ettei tarvitse koko ajan miettiä toisten tarpeita. Joten muutama ajatus onkin mielessä. Kunhan vain saisin sen cv:nkin päivitettyä.

Tee jo tuossa jokin aika sitten kehoitti varaamaan hotellihuoneen ja karkaamaan paikalta. Eilen oli sitten sellainen olo, että tein sen ja varasin lauantaiksi. Päivällä on muutenkin luvassa ohjelmaa ilman perhettä, joten sitä on hyvä jatkaa kirjapinon kanssa puhtaiden valkeiden lakanoiden välissä. Ja aion nukkua, nukkua ja nukkua!

Tänään onkin tuon johdosta ollut ihan erilainen olo kun tietää, että parin yön päästä saan levätä hyvin. Ne tiskipinot ja pursuilevat roskiksetkaan ei haittaa, kun tietää että saa hetken huilin niiden tuijottelusta.

..............................................................................................................................................................

Tätä päivää vietettiin kokkaillen kavereiden kanssa iltasella. Kirpparilla tein nopean kierroksen ja mukaan lähti juuri sitä mitä tarvitsin. Ruunelle neljät polvi- ja jalkajarruilla varustetut sukkahousut, pari pitkää bodyä ja muutama lyhyt, ruokalappu, housut ja Tytylle kesähattu: vajaa 5 euroa. Pikku-ukko nousi tänään itse ensimmäistä kertaa seisomaan, joten jarruille rupeaa olemaan tarvetta.



4 kommenttia:

  1. Hotelliyö kuulostaa ihan loistavalta! Mukavaa lauantaipäivää ja hauskoja treffejä itsesi kanssa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos! Treffit itseni kanssa on kyllä ihan paikallaan.

      Poista
  2. Minä ihailen sinua. Olen välillä uuvuksissa jo yhden muksun kanssa, joten voin vaan kuvitella mitä se voi välillä olla jos niitä on useampi. Toivottavasti meilläkin joskus vielä. Tarkoitus ei ollut laittaa mitään "sääliviestiä", kun lähinnä tsempata. Urhea olet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ajatellutkaan "sääliviestinä" :) Itse jos toisellekin tekee välillä hyvää ottaa irtiotto ihan yksin, on sitä sitten lapseton, yhden tai useamman lapsen vanhempi.

      Toivotaan, että sinäkin pääset kaitsemaan (ymmärtääkseni toiveissa siis on?) isompaa laumaa jossakin vaiheessa. Tietyt asiat helpottuu kun on useampi ja tietyt asiat asettaa useampia haasteita. Mutta se taitaa kuitenkin pysyä vakiona, että on niitä lapsia sitten yksi tai viisi, niin itsestä täytyy pitää huolta ja olla unohtamatta omia tarpeitaan siinä arjen tohinassa.

      Poista