maanantai 28. huhtikuuta 2014

Mitä tänään löytyi lautaselta

Taisin mainita jossakin tekstissä, että olen yrittänyt karistella viimeisiä raskauskiloja ja päästä parempaan kuntoon. Ja kun ravinto on aika oleellisessa osassa tässä kaikessa, päätinkin kuvata tämän viikon sapuskoinnit (kuinka ollakaan, juuri sopivasti vappua ajatellen!). Aiemmin kun ystävä on kommentoinut syömisiäni, on nyt hetken tauon jälkeen ihan hyvä taas vähän kiinnittää huomiota omiin ruokailutottumuksiin.

Ja kun sekin kiinnostaa paljon, että mitä muut suuhunsa lahtaavat, heitänkin seuraavanlaisen haasteen:

Mitä tänään löytyi lautaselta- haaste


Kuvaa yhden päivän ruokailusi ja kerro jokaisesta ateriasta lyhyesti.
Kerro myös, mikä oli hyvää ravintoa ajatellen ja missä pitäisi parantaa.


1. Kuva:
Aamu alkoi normi aterialla: puuroa, raejuustoa, kahvi ja vitamiinijuoma. Mehukeitto oli lopussa, sujautin sekaan Ruunen soseen jämät antamaan vähän makua.

2. Vietiin Veikka kerhoon ja kerhokaverin äiti tuli tyttönsä kanssa ex tempore pihallemme leikkimään siksi aikaa. Lounasta ei jaksanut miettiä, tilattiin pihalle pitsat. Kolmisen palaa huuhtoutui alas pakettiin kuuluneella syntisellä pepsi maxilla.

3. Lusikoitava smoothie: rahkaa, mustikoita, jäisiä hedelmiä, vähän vettä. Päälle soijahiutaleita.

4. Ystävän kanssa illalla syömässä. Alla kasa salaattia. Oli kamala nälkä, olisi mahtunut enemmänkin. Puoli litraa pepsi maxia (taas!?).

5. Illaksi riitti pelkkä appelsiini.

Lisäksi pari litraa vettä ja pari isoa kuppia maitokahvia.

Poikkeuksellinen päivä ruokailujen suhteen. Aika valmisruokavoittoista siihen nähden mitä yleensä syödään. Parantamista annoskoissa, hyvää oli ruokarytmi sekä aamupala ja välipala.

Haaste heitetään Tanialle, Elisa Veelle, Elisalle, LumeNellelle, Janicalle ja Jennielle.

12 kommenttia:

  1. Kiitos! Osallistun tottakai, tämän viikon aikana, lupaan! :)

    VastaaPoista
  2. Nam, tuo nelos kuva! :P Kiitos haasteesta toteutan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla! Sitten vaan räpsimään ;)

      Poista
    2. Kiitos! Pääsin vähän toteuttamaan "taiteellisia lahjojani" :D

      Poista
  3. Äh, mä olen huono näissä haasteissa. Skippaan tän nyt, sori. kiitos kuitenkin. :) Mun ruokailuissa ei hirveästi kuvattavaa ole, kun vedän sen kolme cambridge pirtelöä päivässä ja sitten yhden tai kaksi pientä vähähiilarista ateriaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se olisi sitten ollut sun näköinen päivän sapuskointi :)

      Poista
  4. Kiitos haasteesta! Teen kuhan vappu ohitse kun sitten saa vähän "realistisemman" kuvan päivän normi aterioista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nooh, päräytät vaan suoraan vappuaaton ;)
      Mutta mielenkiinnolla odottelen postausta!

      Poista
  5. Kiitokset haasteesta, edellisestä onkin jo aikaa :) Haluaisin ottaa osaa tähän tässäja heti mutta satunnaisesti toimivan netin takia taidan suosiolla odotella kotiinpaluuta - eli 2.5 alkaen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siihen asti siis odotellessa :) Mutta mukava kun otat haasteen vastaan!

      Poista