lauantai 31. toukokuuta 2014

Pippurit sinkoilee nenästä.

Laitoin reilu viikko sitten meidän sisarusrattaat myyntiin. On ollut niin vähällä käytöllä, varsinkin nyt kun Veikka jo ajaa pyörällä ja Tytykin potkii potkupyörällä menemään.

Joka tapauksessa, heti ekana päivänä tuli yhteydenotto. Kysyi, olisiko mahdollista, että maksaisivat ja hakisivat viikon päästä. Emmin. Arvasin, että kärryt menisivät aika nopeasti, joten niiden survominen täyteen ahdettuun varastoon ei houkutellut.

Tyyppi kuitenkin itse ehdotti, että maksaisi osan summasta samana päivänä tililleni ja loput kun hakisi. Suostuin lopulta, vaikka vielä vähän epäilytti. Eiköhän ne sinne varastoon sitten mahtuisi. Otin ilmoituksen pois netistä.

Eilen, hakupäivän aamuna olin nettipankissa kun päätin vilkaista onko rahoja tullut kun tyypistä ei ollut kuulunut vielä mitään. Ei näkynyt. Laitoin viestiä, että "Haetko rattaat tänään?" ja jäin mielenkiinnolla odottamaan, mitähän saisin vastaukseksi.

"En saanut laitettua sitä ... euroa viime pe kun meillä menikin aikaa niin kauan hesassa ja ei meillä nyt oo ...euroa antaa. unohdin aikasemmin ilmottaa"

Siis mitä kettua? Unohdin aikasemmin ilmottaa? Hyvä ihminen, ethän sinä edes mitään ilmoittanut, minähän se kysyin!

Pistin sitten heti takaisin myyntiin. Kahdelta tuli soitto, että voisi tulla neljältä katsomaan.

"Okei, tänään neljältä siis?" Varmistin vielä  tuo edellinen episodi mielessä.

"Tänään neljältä." Tuli vastaus.

Tuli neljä, puoli viisi. Tee tuli kotiin. Piti lähteä tekemään viikon isot ostokset ja sen jälkeen salille. Laitoin viestiä. Tulossa oli. Kello tuli viisi. Viisitoista yli viisi. "Siis pitikö sen tulla neljältä?" Tee kysyi. Nyökkäsin. Toinen pyöritteli silmiään.

Lopulta tuli, vähän ennen puolta kuutta. Ei anteeksipyyntöä tai mitään selitystä. Onnettomat puolitoista tuntia myöhässä sovitusta. So f....g what?

Onneksi sentään osti ne, sain rahat käteeni ja suunnattua kauppaan.

Jos jotakin positiivista, niin "tällaiset tapaukset" saa iloitsemaan niistä muitakin ajattelevista ihmisistä, joita itsellä ympärillään on!

Mikäs pistää teidän sieraimet koville?


keskiviikko 28. toukokuuta 2014

Kun rinnat eivät ole vakio

"Lapsen saannin jälkeen mun rinnat on kasvaneet kahdella kuppikoolla. Eikä ne edes ole pienentyneet imetyksen lopettamisen jälkeen."

Näin muistan erään opiskelijakaverin sanoneen viitisentoista vuotta sitten.

Mä olen aina ollut suvun pienitissinen. Kun muut naiset ovat menneet rinnat iloisesti poukkoillen, olen itse saanut ostaa sitä b- kuppia ja pitää kesäisinkin tuubitoppeja ilman rintsikoita.

Hölmönä muistan Teen kanssa naureskelleen rinnoilleni Veikan syntymän jälkeen kun maito nousi. Pamelat. Dollyt. Kannut. Kanisterit. Ne isoimmatkaan valmiiksi hankitut liivit eivät riittäneet.

Vielä Veikkaa imettäessä rupesin odottamaan Tytyä. Joten hajua siitä, millaiseksi tissit muuttuisivat imetysten ja raskauksien jälkeen, sain vasta kun Tyty oli kahdeksan kuukautta.

Rehellisesti sanoen, olin jo kaivannut niitä pieniä ketunkuonoja. En ollut tottunut kantelemaan hunajameloneita etupuskurina; niskaa särki, rintsikat painoi, vaatteet eivät istuneet. Kun olin tottunut siihen "poikatyttö"- lookkiin omien tissien suhteen, räjähtävä etuvarustus ei tehnyt oloa naisellisemmaksi, vain vaivautuneeksi. Ehkä siltä voin kuvitella tuntuvan murrosikää lähestyvältä teini-tytöltä, jonka kuppikoko kasvaa silmissä.

Ja kun Ruunea imettäessä jouduin ostamaan E- kuppia, mietin, että mitenkähän kauan näille on käyttöä imetyksen jälkeen.

Nyt ollaan palattu tähän:

Lasernännit.
Ketunkuonot, teepussit ovat palanneet! Vähän enemmänhän nuo riippuu ja roikkuu kun kahden ensimmäisen imetyksen jälkeen, mutta ovat mun omat roikkuriitat!

Nyt lähdetään siis (jälleen) liivikaupoille!

(Ja kenkäkaupoille. Kun tissit pienenee, niin samassa suhteessa jalat näyttävät raskauksien jälkeen kasvavan. Nimim: Kun 41- kokokaan ei menee enää jalkaan.)

 Siskot, ollaan ylpeitä rinnoistamme, just the way they are!

tiistai 27. toukokuuta 2014

Keskiviikon projekti

Eilen oli vähän pöhkö ilma.

Muistin, että meillä on melkein purkkillinen oranssia maalia ja toinen mokoma valkoista. Sekoitin ne, ja Ruunen "avustuksella" päivän projekti oli maalata makkariin uusi, vähän pirteämpi ilme.

Tykkään!


Äidin maalatessa Ruune köllötteli sängyn alla.

maanantai 26. toukokuuta 2014

Sekametelisoppaa, hyvää päivää!

Mummi soitti torstaina:

"Tuliskohan Veikka huomenna tänne viikonlopun yli?"
"Ne on mummolla ja papalla Teen kanssa. Ei varmaan kyllä vielä huomenna."

Ja kun illalla kotiin rantautui väsyneet, mutta tyytyväiset lapset, kuiskasin Veikalle nukkumaan laittaessa mitä mummi oli soitellut.

"Mutta katsotaan joku muu päivä, kun just vasta tulitte kotiin."
"...Nyt mää kyllä helmostun!"
"...Ai miten niin?"
"No mä haluan mennä mummille!"

Vähän hymyilytti. Aiemmin kun jannu purki turhautumistaan huutoitkulla, nykyään kuulee synkän näköisen pojan suusta "nyt mua kyllä helmostuttaa."

Thaimaassa syötiin hedelmiä leivän päällä. Tämä onkin yksi Veikan suosikkileivistä: Vesimelonia lisukkeeksi.

Lauantaita vietettiin rennosti rannalla Teen lapsuudenystävän ja tämän ystävien kanssa. Ruunen ja Teen pysytellessä rannalla, muut kävivät heittämässä talviturkin meressä. Ei siis voi olla kovin kylmää, sillä yleensä pystyn tekemään tuon vasta heinäkuussa (jos silloinkaan).

Mustikkamaalla.


Perjantaina kun lapset olivat nukkumassa, vanhemmat herkuttelivat. Voisin elää tällaisella ruoalla koko kesän!

Sunnuntaina Teellä oli tiedossa työpäivä kotoa käsin. Joten kun oltiin sovittu, että lapset menevät mummille maanantaina, hyppäsinkin sunnuntaiaamuna lasten kanssa autoon ja huristeltiin parin tunnin matkan päähän.  Siellä mummi, vaari, eno, täti ja isotäti odottivat pieniä vieraita.


Mummin kirppikseltä tein paitalöydön ja mukaan sain kasan grillattavaa. Veikka ja yökyläilyn makuun päässyt Tytykin jäivät rennosti vaarin kainaloon löhöilemään jälkeeni. Vielä lähtiessä toitotin Tytylle, että jos tulee kamala ikävä, voi soittaa kotiin ja äiti hakee aiemmin. Saa nähdä tuleeko se ikävä ensin äidille vai tyttärelle.


Muistatteko vielä nämä tyypit...?



Mummin kirppikselle päätyi omat matkaopukset(kin).
 
Illansuussa lähdettiin Teen kanssa Itikseen Ruunen kera. Tuollaisina harvoina hetkinä kun on vain se nuorin mukana, sitä ikäänkuin palaa sinne aikaan kun oli vain yksi lapsi. Palaa menneisyyteen ja tuntuu, että sitä nuortuu sen neljä vuotta ja ajatuksetkin ovat sen mukaisia. Kun ei ole kuin yksi peräänkatsottava, jää tilaa muullekin. Tai ehkä se on se kesä tai mielialalääkkeen lopetus (joka aiheuttaa siis haluttomuutta), mutta sitä toista katsoo enemmän sillä silmällä.

Päikyt.

Kävin jo muutama päivä sitten hypistelemässä Top Sportista mekkoa. Oli vain niin saakelin kallis omasta mielestäni, vaikka alennus tulikin. Nyt sen kuitenkin hain Teenkin kehuttua miten hyvältä näytti. Lopuksi vielä käytiin syömässä, Ruunen flirttaillessa naapuripöydän vuoden ikäisen kanssa.



Vaikka oli ollut pitkä päivä, Teen laittaessa Ruunea nukkumaan, painuin salille. Ehkä vikatikki. Kuuma kuin kamiinassa ja tehot minimissä. Silti mieli vaati rutistusta ja kotiin mennessä tuntui kuin olisi kävellyt pumpulissa.

Liian vähän nestettä tai suolaa, mutta kotona oli otettava lepoa lattialla ennen suihkuunmenoa. Olisin voinut nukahtaa siihen paikkaan kuolan valuessa pitkin poskia. Suolapähkinät ja nestetankkaus onneksi auttoivat hetken päästä.


Aiemmin kyselin salilla kunnon vatsatreeniä. Tuolla on muutama laite, mutta ne ovat jotenkin "tehottomia" vaikka pitäjä näyttikin kuinka ne toimii. Oma virheeni oli ollut, että kun olin mättänyt liikaa painoa, liike kärsi, mutta vähemmällä painolla ei taas tuntunut missään.

Sainkin hyvän vinkin: Lattialle selälleen, käsillä puolapuista tms. kiinni ja heitetään jalat lattialta pään yli.

Nyt sitten vatsalihakset huutaa hallelujaa ja hoosiannaa. Ainakin tietää, että tuo on tehokasta. Aiemmin kun tuntui vain kaikkialla muualla kuin siellä vatsassa.


Saadaan ystävä taas muutamaksi viikoksi meille. Meillä onkin Teen kanssa jo alkuviikolle lehmä haudattuna: Kun Ruune menee nukkumaan, yritetään häipyä kahdestaan salille jos ystävä suostuu jäämään lapsenvahdiksi. Päästään yhdessä hikoilemaan, mikäpä sen hauskempaa!


lauantai 24. toukokuuta 2014

Arjen helpottaja: Ecoballs

Mun "vähän erikoinen" intohimoni on lähteä yksin isoon markettiin tekemään ruokaostoksia ja tutkimaan tuotteita. Saan hyvin parikin tuntia kulumaan kun ihmettelen tuoteselosteita ja tuotteita.

Noin kuukausi sitten tällaisen yksinäisen ja antoisen reissun aikana törmäsin tällaiseen laatikkoon:


Mä en tiedä miksi, mutta pyykinpesuaineiden roudaaminen ja käyttäminen tuntuu jotenkin niin urpolta itselleni. Kun kone pesee sen seitsemän kertaa ainakin viikossa pyykkiä, vaatteisiin ja luontoon kulkeutuvat pesuainejäämät ei tunnu kivalta. Ja massia palaa kun ostaa sitä vähän kalliimpaa mikä ei sisällä niin paljon mömmöjä.

Tuo paketti maksoi 17 euroa ja sillä on pesty ja pesty! Tuohon tulee lisäksi lisäkuulat jotka laitetaan hävinneiden tilalle. Eli 300 koneellista tuohon hintaan. Aineet, joita kuulissa on, luokitellaan kemikaaleiksi, mutta ovat paljon miedompia kuin pesuaineissa. Niitä ei pidetä myrkyllisinä, eikä luonnolle vaarallisina. Valkaisuaineita nuo ei sisällä ollenkaan. Ja kun huuhteluohjelman voi jättää pois, säästyy vettä.

Mulla on kokemuksia vain pesupähkinöistä, joiden kanssa hermo meni aikoinaan. Ne ei pesseet ja oli ihme kikkailua. Nämä taas pesee, on helppo vaan heittää koneeseen ja jättää vaatteet puhtaiksi ja pehmeiksi. Jopa tätini, joka on tyyliä "leipä leipänä ja pesuaine pesuaineena" oli ostanut näitä ja oli yhtö ihmeissään niiden toimivuudesta kuin minä.

Tää ei ole mikään maksettu mainos, vaan ihan kuukauden kokemuksella suositeltuna.

Pallot koneeseen ja vottepi!

keskiviikko 21. toukokuuta 2014

Ollaan

Viime päivinä on

vietetty Veikan kerhon kevätjuhlaa
nautittu auringosta, grillauksesta ja kesäisistä herkuista ystävien kanssa
hengitetty raikasta sateista ilmaa pitkäksi venyneellä kauppakävelyreissulla etanoita "ihastellessa"
hämmästelty Ruunen viiden tunnin nukkumisputkea (!!!!)
keskusteltu vanhimman kanssa siitä, miksi Taivaan Isää ei näe ja kuinka elämä alkaa
kuunneltu hiljaisuutta kun kaksi isompaa lähti mummolle ja papalla yökylään Teen työkeikan ajaksi
hoidettu sielua kylään saapuneen ystävän kanssa
hymyilty syöttötuolissa tanssiliikkeitä esittävälle kuopukselle
ihmetelty ja kummasteltu
lueskeltu Åke Edwardsonia
päätetty lopettaa mielialalääkkeen syönti
leikattu kuopukselle kesäfleda
keinuttu "Silkkii" tahdissa












sunnuntai 18. toukokuuta 2014

Lämpö porsaan kotiin ajaa

Ei mennyt hotelliyö ihan niinkuin piti.

Päivä oli varsin mukava: Ystävän kanssa syömässä ja muutamalla lasillisella, turinaa ja purinaa.

Kävin ennen treffailua heittämässä hotellille kamat. Huomasin heti, että huone oli tajuttoman kuuma. Aurinko oli porottanut koko päivän pieneen yhden hengen huoneeseen, eikä ilmastointia ollut. Mainitsin asiasta, mutta ainut mitä asialle olisi voinut tehdä, oli avata ikkuna.

Kun treffaamisen jälkeen illalla palasin hotellille, ei tilanne ollut muuttunut. Avasin ikkunan ja rupesin alusvaatteisillani lukemaan kirjaa. Poskia kuumotti ja ilma tuntui seisovan. Kävin alhaalla mainitsemassa uudestaan asiasta. Tsekkasin termostaatin, joka oli poissa päältä.

Lopulta kävelin alakertaan ja sanoin, etten pystyisi tuolla huoneessa nukkumaan. Virkailija oli todella pahoillaan, mutta koska hotelli oli täynnä, ei oikein jäänyt vaihtoehtoja. Sain rahat takaisin ja päätin suunnata yöunien sijaan kotiin.

Metro- lehdestä olin hetkeä aiemmin bongannut "Locke"- elokuvan arvostelun. Ja kun kiire ei kotiin vielä ollut, päätin käydä katsomassa leffan, joka juuri sopivasti alkoi Tennarissa.

Leffassa puolentoista tunnin ajan seurataan miestä, joka ajaa kohti Lontoota. Puheluiden kautta selviää, miksi mies on matkalla sinne, eikä ole kotona vaimonsa ja lastensa kanssa katsomassa jalkapallo- peliä.

Koko leffassa oli siis yksi ainut näyttelijä ja kulisseina toimi auto. Mutta se riitti. Ihan helkkarin hyvä elokuva, joka piti otteessaan loppuun asti. Suosittelen lämpimästi.

Tänään oli sitten Teen vuoro painua Robbie Williamsin keikalle. Lasten kanssa nautittiin kesäkeleistä ja temperamenttisen tytön kanssa väännettiin vähän yhdestä jos toisesta asiasta. Mutta nyt kaikki nukkuu ja itse jatkan "Call the midwife"- maratoonia.

Öitä!









Ravintola Fuku



torstai 15. toukokuuta 2014

Torstai

Uusi päivä, vanha virsi.

Olo on ollut jotenkin todella vetämätön. Eilisen raivokkaat pms- oireet sai olon aika keljuksi, vaikka muuten vietettiinkin varsin mukava päivä kavereiden kanssa ulkoilemassa.

Illalla kuitenkin tuntui taas, että tämä on tätä yhtä ja samaa: siivoat ja puunaat, kiellät ja komennat, viikkaat ja lajittelet, peset ja kokkaat.

Nyt enää puuttuisi, että Tee saisi tietää oman kesälomansa ajankohdan, jotta voisin itse hakea vähän keikkatöitä. Oman alan työt ei jaksaisi innostaa, sillä haluaisin tehdä jotakin sellaista, ettei tarvitse koko ajan miettiä toisten tarpeita. Joten muutama ajatus onkin mielessä. Kunhan vain saisin sen cv:nkin päivitettyä.

Tee jo tuossa jokin aika sitten kehoitti varaamaan hotellihuoneen ja karkaamaan paikalta. Eilen oli sitten sellainen olo, että tein sen ja varasin lauantaiksi. Päivällä on muutenkin luvassa ohjelmaa ilman perhettä, joten sitä on hyvä jatkaa kirjapinon kanssa puhtaiden valkeiden lakanoiden välissä. Ja aion nukkua, nukkua ja nukkua!

Tänään onkin tuon johdosta ollut ihan erilainen olo kun tietää, että parin yön päästä saan levätä hyvin. Ne tiskipinot ja pursuilevat roskiksetkaan ei haittaa, kun tietää että saa hetken huilin niiden tuijottelusta.

..............................................................................................................................................................

Tätä päivää vietettiin kokkaillen kavereiden kanssa iltasella. Kirpparilla tein nopean kierroksen ja mukaan lähti juuri sitä mitä tarvitsin. Ruunelle neljät polvi- ja jalkajarruilla varustetut sukkahousut, pari pitkää bodyä ja muutama lyhyt, ruokalappu, housut ja Tytylle kesähattu: vajaa 5 euroa. Pikku-ukko nousi tänään itse ensimmäistä kertaa seisomaan, joten jarruille rupeaa olemaan tarvetta.



maanantai 12. toukokuuta 2014

Rääkin jälkeen

Mulla on ollut viime aikoina, ehkä viimeisen parin kuukauden ajan "vähän levoton olo",  jos sen niin voisi kuvata. Olen purkanut sitä kaiken maailman pikkuprojekteihin kotona ja yrittänyt saada jonkinlaista "täyttymystä".

Viikko sitten kävin ekan kerran tuolla uudella kuntosalilla ja sen jälkeen oli tunne, että se täyttyminen on nyt saavutettu.

Viikon aikana olen käynyt viitisen kertaa ja vaikka tänään olin henkisesti aika väsynyt Teen kotiuduttua, olin tuhottoman rentouttavaa ja helpottavaa päästä treenaamaan kunnolla. Ja ehkä asiaan vaikutti sekin, että puolen seiskan aikaan siipan kotiuduttua, oli ihan mukava päästä tuulettamaan aivoja oman pääkopan hiljaisuudessa. Nuorin nimittäin tekemällä tekee hampaita ja on ollut normista poiketen kiukkuinen kuin pieni herhiläinen jättäen päikkäreitään nukkumatta.

Voi kiesus sitä tunnetta kun saat hampaat irvessä mättää menemään! Ja ensimmäistä kertaa olen tajunnut sekasalin hyvät puolet verrattuna naistensaliin; saa aivan rauhassa ähkiä ja puhkia, sihistä ja ähistä siellä äijien öhinöitten keskellä. Naistenpuolella kun pienikin ääntely tuntui lentelevän seinästä seinään hiljaisten tekijöiden keskellä.

Kunnon rääkin päälle kun nauttii puolen tunnin hiljaisesta keskittymisestä venytyksiin silmät kiinni, on sekä mieli ja ruumis tyhjiä. Mikä ihana olotila!


(Kaupassa oli käynyt joku moka, ja möivät tämän näköisiä herkkuja 1,29 puolen kilon rasia. Nappasin neljä mukaan ja kun parin tunnin päästä meni uudestaan, oli hinta jo pompannut yli kolmeen. Saatiin lasten ja kavereiden kanssa tuhottua koko kahden kilon satsi.)

sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Äideistä

Pienenä joskus ihmettelin, kun koulukaverit kirjoittivat omille äideilleen äitienpäiväkortteihin "Onnea maailman parhaimmalle äidille!" Mietin silloin, että tarkoittaako ne sitä todella, vai onko se vain klisee (en tuota sanaa silloin tiennyt, mutta tunne oli se).

Minä en koskaan kirjoittanut niitä sanoja. En ainakaan muista. Joskus ajattelin, että kirjoittaisin, mutta sitten mietin, etten voi valehdella. Sillä en pitänyt omaa äitiäni maailman parhaana. Olisin voinut siltä istumalta luetella naiset, jotka minusta olivat parempia äitejä kuin omani (Onneksi nykyään korttiin voi kirjoittaa ilman valehteluja "Maailman parhaimmalle mummille!").

Joskus mietin, miten omat lapset kuvailisivat minua aikuisina äitinä. Olinko liian ankara? Poissaoleva? Keskityinkö liikaa kotitöihin ja pyysin hakemaan siskoa leikkikaveriksi? Vai muistaako lapset niitä positiivisia asioita joita minäkin; asioista juttelemista, naurunkikatuksia hassuille vitseille tai iltasuukkoja ja haleja?

Yksi peloistani on se, että ehkä äitinikin kuvitteli olevansa hyvä äiti. Ja hän oli väärässä. Entä jos sama tapahtuu minulle? Kuvittelen vain handlaavani homman ihan hyvin, mutta ehkä se ei olekaan niin?

Entä millaiseksi äidiksi kuvailisi itseään se kahden fas- lapsen äiti, jonka lapset on otettu kiireellisesti huostaan? Luuliko hänkin olevansa hyvä äiti ja tekevänsä parhaansa?

-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Tee halusi ostaa minulle äitienpäivälahjaksi älypuhelimen. Hetken mietin diiliä. Sitten näin itseni näpyttelemässä luurilla joka turkasen välissä, katse hautautuneena näyttöön. Tällä hetkellä oma "tässä hetkessä-läsnä just nyt- just tässä"- keskittyminen on muutenkin vähän hakusessa, joten sanoin muutaman kohteliaan ei kiitoksen jälkeen, "mä en helvetti halua sitä puhelinta!"

Ja vaikka vannoin, etten lahjoita Lastensairaalalle yhtään mitään (sen kun pitäisi olla numero yksi verorahoilla maksettavana ilman mitään lahjoituksia), hellyin ja lahjoitin äitienpäiväksi (taisin ostaa sillä vähän sädekehän kiillotusta viimeaikaisten sisustus/salikamppeet hankintojen jälkeen). Sain nimittäin toivomani aineettoman lahjan: rauhaisaa lepoa ja rennosti ottamista. Ja kun illalla oli hyvinkin löysä olo, Tee tokaisi lakonisesti virnuillen "no niin, nyt äiti taas jaksaa. Seuraavat 364 on sitten Tytyn, Veikan ja Ruunen päiviä!"



Veikka oli kerhotätien kanssa askarrellut. Perjantaina kerholla vietettiin kevätjuhlaa ja äitienjuhlaa. Yhtä juhlaa siis!



Ja Tytykin oli jossakin vaiheessa salaa tätien kanssa askarrellut.

Laatikon iloisia yllätyksiä!

Lauantaina juhlistettiin Flamingo spassa hääpäivää, joka oli jo alkuviikosta. Päälle maittavat sapuskat. Juhlaa siis lauantaikin!

Kuinka sattuikaan; teki mieli veristä pihviä ja caesarsalaattia, ja se listalta löytyi!


Sunnuntaina lähdettiin kehuttuun kirkon äitienpäivälounaalle.

Ja ihan aiheesta kehuttu!


Pääruoka ja kakkukahvit kruunasivat komeuden.

"Luune haluaa polkkanaa!"


Ruune halusikin possua.

Valvottu leikkihuone oli aika huippu (vaikka tajusin sen "valvottu" osuuden vasta ruoan jälkeen).



Hetki vielä hurjassa Kontulassa!