maanantai 10. helmikuuta 2014

Nostalgisia tarjottavia


Katselin vanhoja valokuvia ja kermakakkuja. Sellaiset meillä ainakin oli lapsena synttäreillä. Äiti aina kysyi ennen kemuja, että haluaako kermakakun vai kinuskikakun, tehdäänkö suklaapohja vai tavallinen. Vadelmaa, banaania vaiko mansikkaa väliin. Ja päälle tietysti purkkihedelmiä tai karkkeja.


Siinä oli se, mitkä annettiin vaihtoehdoiksi. Ja se riitti.

Viime vuonna Veikalla oli robottikakku, Tytyllä dinosaurus. Vaikka dinosauruskakun väsääminen olikin kivaa (Ja hiukan stressaavaa aluksi. Robotin ulkoistin kondiittorikaverille ihan suorilta), tuli vähän sellainen tunne, että onkohan tuo liian hifistelyä? Tämä ikäiselle lapselle kun kelpaisi varmasti yksinkertaisempikin.

Kun osaa leipoa ja nauttii siitä kovasti, saavat herkut veden kielelle jo ilman maistamista. Ne kondiittorikaverin luomukset ovat olleet huikeita. Joskin herää ajatus, että ne ovat niin hienoja, ettei niitä raaski syödä!


Mutta nyt tuli sellainen tunne, että mitä jos yksinkertaistaisi näinkin yksinkertaisen asian. Joten kysyinkin Veikalta, että haluaisiko hän synttäreille kermakakun karkeilla. Ja sopihan se.

(Haluatko. Kerma. Karkki.
Menee varmaan monen lapsen suosikkilauseisiin.)


Ja samalla innostuin ajatuksesta, että keräisi muistiin sellaisia nostalgisia tarjoiluehdotuksia, joita itse muistaa lapsuudesta. Kuten marie- keksit. Tai kettu- karkit.  Tai Popcornit. Tarjoaisi niitä synttärivieraille jaffan ja omenalimonaadin kera.

Joten vinkkejä kaivataan! Mitä juhlatarjottavia muistat omasta lapsuudesta?



8 kommenttia:

  1. Muistan elävästi äiti bravuurin lastenkutsuille, kääretorttupala ja pala kaadettun kallelleen ja siihen sitten kermavaahtoa päälle, nomparelleja ja oisko ollut kynttilä tai sit sellain koristetippu päällä :) tää oli minusta kiva idea, ehkä joskus voisi kokeilla poikien päiville! :D

    VastaaPoista
  2. Siis koristetikku/sellain sateenvarjo, tiiät varmaan :D totakin voisi tuunata laittamalla vaikka tikkarin tms siihen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, hyvä idea, ja helppo! Noi sateenvarjot unohdin ihan kokonaan.
      Kiitos, menee toteutukseen:)

      Poista
  3. Heissan! Mä oon kans peruslinjoilla ja ihanaa, etten ole ainoa :) Meidän synttäritarjoilut lapsille on vielä suunnitteilla, mutta sukulaisjuhlaan aika tarkkaan tiedän. Ei kermakakkua,(koska sitä oli viimeksi ja sitä ennen) mutta yksinkertaista ja lapset pääsevät mukaan koristelemaan. Mä uskon vahvasti perussynttäreiden paluuseen! (tai ainakin haluan uskoa ;)]

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lasten myötä on tajunnut, että miten eritavalla ihan synttärikemut on muuttuneet omilta ajoilta. Vaikka muksuista varmasti on kiva saada jotakin mukaan muiden synttäreiltä, mun mielestä se synttärien pointti on kuitenkin se, että silloin juhlitaan sankaria. Omat synttärit tulee sitten ajallaan ja sitten on omien lahjojen vuoro. Itse en lapsena edes tajunnut toivoa mitään "omaa pikku lahjaa" kavereiden kemuista.

      Ja parasta on kyllä ottaa lapset mukaan! Meillä mm. Ruunen nimijuhliin muksut iskivät tikkareita perunanpalasiin kiinni. Ei ehkä kovin esteettistä, mutta lapsia ei varmasti haitannut:)

      Enkä kyllä usko, että ollaan ainoita, jotka haikailee "vanhojen synttärien" nimeen. Eiköhän sekin vielä tule takaisin!

      Poista
    2. Ja muuten, rupeaa pikku hiljaa kuulostamaan ihan omilta isovanhemmilta: "Silloin kun minä olin pieni, ei meillä tollasia...!"

      Poista
    3. Good ol' days :D Synttärit ja joulu kerran vuodessa, silloin sai lahjoja ja väliaika leikittiin niillä odottaen taas synttäreitä ja joulua ja uusia lahjoja :) Muuten, sulla on Veikan syntymävuosi -13 tossa kuvauksessa, taitaa vähän vanhempi jäbä jo olla..

      Poista
    4. Näin se oli :D

      Kiitos, en ite tajunnutkaan mitä olen kirjoitellut!:)

      Poista