Pääsiäisen "varpusjuhlat"

Pääsiäinen on mennyt itselläni vellovan vatsan, oksentamisen ja varpusparvien puitteissa. Voiko radikaali ruokavalionmuutos saada elimistön näin sekaisin?

Huhtikuun puolessa välissä päätin tiputella loppuja raskauskiloja. Kun muutenkin oma ruokavalio on ollut vain parempaan päin, ei tarvinnut kuin pientä hienosäätöä ja ystävälle raportoidut sapuskoinnit, joka sitten tarpeen vaatiessa kommentoi mitä muutoksia tulisi tehdä.

Sokerit jäi entisestään vähemmälle, kasviksia, vähärasvaisia maitotuotteita, hedelmiä, palkokasveja, lihaa rajoitetusti. Täysjyväleipää silloin tällöin.

Tuolla olenkin saanut omaa oloa paremmaksi ja kilotkin ovat tippuneet kiitettävää vauhtia. Luulin Ruunen jo lopettelevan imetystä, mutta poika päättikin pienen taukoilun jälkeen toisin ja nykyään taas syödään päivisin muutaman kerran ja öisin kolmisen kertaa. Itse imetys ei ole kyllä kilon kiloa tiputtanut itseltäni. Niin kuin ei aiemminkaan. Päinvastoin, tuntuu kuin elimistö pitäisi kynsin ja hampain kiinni kaikesta ravinnosta. Sitten kun imetys loppuu, tilanne on ihan toinen.

Kun aiemmin saatoin pitää puntaria olon mittarina, nykyään kuuntelen enemmän omaa kehoa. On ihana mahtua vanhoihin vaatteisiin, mutta yhtä ihana on huomata se ero, mitä hyvä ruoka ja ei-niin-hyvä-ruoka tekee. Myös  parisen kertaa viikossa kunnon vaunulenkki ja siihen päälle kolmisen kertaa lihaskuntotreeni kotona ovat tulleet jo tutuiksi tavoiksi ja niitä kaipaa jos jää väliin.

Ja nyt tulokset huomaa. Kun viitisen vuotta ja kymmenen kiloa sitten olin laihaläski, olo on nyt parempi ja Teenkin kommentti "sulle on tullu hyvä beba" on kuin hunajaa korville.

Joten kun pääsiäisenä hurruttelimme isovanhemmille patojen ja herkkujen äärelle, taisi vatsani tehdä stopin kun tarjolla olikin kaikkea muuta kuin mitä kotona oli tottunut; Lammasta neljän pihvin verran, kermassa höystettyä perunalaatikkoa, viiniä, porkkanakakkua ja juustokakkua.

Ensin närästi ja yöllä alkoi vellominen ja muiruaminen. Päivä meni maatessa, lounaalla sain alas vähän kasviksia, päivällisellä muutaman lihapullan.

Kotimatka oli oksennuksen pidättämistä, järkyttävien kananmunalta maistuvien ja haisevien röyhtäyksien vastaanottamista ja sisään hengittelyä. Ihan vain sen takia miten pahalta nuo röyhtäykset haisivat ja maistuivat.

Kotona lensi varpusparvet alituiseen vaikka en mitään syönyt ja seuraavana aamuna oksensin. Jälkikäteen ajateltuna vihdoin. Oksensin nimittäin 20 tuntia aiemmin syömät kasvikset kokonaisina ja 15 tuntia aiemmin syömäni lihapullat? Siis mitä ihmettä?! Järkyttävän pahanhajuiset röyhtäilyt loppui siihen ja vaikka kaikesta paastoamisesta huolimatta olo oli sangen vetämätön (onneksi oli loma ja Tee kotona!), rupesi se kuitenkin paranemaan.

Nyt jälkikäteen jäin miettimään, että voiko tuo iso määrä lihaa ja sokeria tehdä tuon?

Joka tapauksessa, lihaa en sisääni ahda vähään aikaan. Enkä kyllä juustokakkuakaan. Pelkkä ajatus saa kylmät väreet kulkemaan pitkin käsiä.

Sellainen pääsiäinen täällä. Onneksi on vielä huominen jäljellä. Toivottavasti olen jo sen verran tolkuissani silloin, että päästään vaikka vähän ulkoilemaan. Tämä päivä kun meni nukkuessa, muun perheen nauttiessa +17 asteista auringossa!

Kevättä ilmassa

Maanantaina kampesin lääkäriin. Niin kuin vähän epäilinkin, saaliina poskiontelo-keuhkoputkentulehdus ja luultavasti myös korvatulehdus (lääkäri ei sitä enää katsonut kun nuo kaksi edellistä jo löytyi ja abta rupesi kirjoittamaan), ainakin olosta päätellen.

Olikin ihan hyvä, että isommat olivat mummilla, sillä maanantaina en jaksanut muuta kuin maata ja kasilta rojahtaa yöunille.

Ruune verottaa öitä aika tavalla. Luulin tiheän imun kaudeksi, mutta yösyömiset jatkuu ja jatkuu vain. Ei riitä parin tunnin pöperöinti, välillä vedellään tiheämminkin. Ja aamuöisin sitten tillitän kohti kattoa ja suunnittelen erilaisia projekteja.

Joten kun Tee on ollut meillä se kahvin suurkuluttaja, nykyään kiskaisen kevyesti puoli pannullista sumppia naamaan heti aamun avaukseksi. Sillä saadaan päivä käyntiin.

Projekteista puheenollen: selvä kevään merkki on se, kun saabin nokka kääntyy kohti K-rautaa. Eilen käytiinkin lasten kanssa hakemassa uudet maalit keittiön seinään ja makuuhuoneeseen. Löytyi juuri sellainen väri keittiöön mistä olen haaveillut ja Tyty sai valita makkarin väristystä. Joten täällä on pienoiset maalausoperaatiot menossa.

Tuntuu, että inspiraatiota "tehdä jotakin" on kamalasti, mutta en tiedä mihin sen suuntaisin. Tekisi mieli kirjoittaa, mutta mistä? Kaiken maailman näpertelykin syyhyttäisi, mutta mikä näpertely?

Tykkään kaikesta sellaisesta, missä näkyy oman käden jälki: huonekalujen kokoaminen, maalaaminen, kaappien järjestely, ompeleminen. Ja kun tajusin arkimeditaation tärkeyden, on kaikki pieni puuhastelu vain korostunut. Miten rentouttavaa ja aivoja tyhentävää voikaan olla pyykkien viikkaaminen tai vihannesten pillkominen? Kun oikein keskittyy vain yhteen asiaa kerrallaan, tekee se arjessa elämisen paljon syvemmäksi.

Ihan sairasta sakkia

"Vaari."
Huvit ne on sairaillakin.

Päätin olla romanttinen ja ostaa Teelle kauppareissulta omenan. Miestä kiinnosti ensimmäiseksi, että maksoiko yksi tällainen yhtä paljon kuin koko pussi. Romanttisuus rock!

Isän ja pojan lukuhetki ennen nukkumaanmenoa.

Eilen iltasella soittelin Terveysneuvontaan (vaikka olen sen kymmenen kertaa sanonut, ettei siitä ole mitään hyötyä..). Ruune oli vähän vaisu, syömiset menneet todella huonosti (tissilakko vain kiihtyi eikä mikään muukaan uponnut), pissaa tullut harvakseltaan. Yski pirusti, mutta suht virkeä oli. Jäin vain miettimään, että miten kauan noin pienellä voi katsoa tuollaista niukkaa syömistä ja erittämistä. Olin kahden vaiheilla lähteäkö näytille vai ei.

"Vauvoilla nyt voi olla tuollaisia kausia ettei ne syö."
"Tää kyllä liittyy tähän pahaan flunssaan, ainakin pahentunut sen jälkeen."
"No tarjoatte vain rintaa sitten useammin!"

Tuli sellainen oli, että taisi olla turha soitto tämäkin. Oltiin hörpytetty, pullosta, tissistä, ruiskulla, rintamaitoa pullosta ja hörpyttämällä, korviketta pullosta ja hörpyttämällä, vettä kokeiltu ja jopa mehua. Ei niin ei.

Teekin taisi pitää minua vähän hysteerisena (ei varmaan hommaa auttanut yhtään se, että olin aiemmin illalla "tuijotellut seinään." Varsin rentouttava 10 minuuttinen minulle, varsin edulliset huvit Teelle ("maksoit sitten 45 euroa tuosta!")) kun epäilin korvatulehdusta ja ettei kaikki nyt ollut kunnossa.

Yhteentoista mennessä olin ravannut makkarissa alvariinsa kuuntelemassa pojan rajua yskimistä ja kummaa valittavaa hengitystä. Kun nukkumaan mennessä mittasin 38,9 kuumetta lääkkeestä huolimatta, päätin kuitenkin lähteä lastenpäivystykseen.

Kahdelta yöllä kotiuduttiin antibioottien kanssa. Korvatulehdus ja epäily rs- viruksesta. Hengitys sujui onneksi sairaalassa sen verran hyvin, että katsoivat ettei ollut aihetta osastohoitoon, vaan pärjätään kotona.

Kolmen aikaan jouduin lainaamaan kotona Veikalta astmalääkettä itselleni. Nuoruusiällä tuo oli pahimmillaan, mutta en muista kuin muutamia kertoja kun piipulle olisi ollut tarvetta sen jälkeen. Nyt henkeä ahdisti niin pirusti ja tuntui että keuhkoputket rypistyivät kokoon.

Aamuyö nukuttiin miten nukuttiin. Tee päätti onneksi tehdä aamupäivän etänä työtä. Ruune laitettiin 20 minuutin valvomisen jälkeen parvekkeelle kosteaan ilmaan unille ja siellä poika tossasikin aina neljään saakka, parin tunnin välein syöden ja kerran lääkettä saaden. Itse otin troppia naamaan ja painuin unille Teen jäädessä keittiöön tekemään töitä ja toimimaan lapsenvahtina. Heräsin vasta kun mies tuli herättämään. Ruunelle maistui ruoka ja rintalakkoilut oli selvästi ohi.

Tee lähti töihin. Isommat nahisteli keskenään ja päätin roijata molemmat omalle pihalle parveke-etäisyyden päähän pieneksi toviksi.

Ehdittiin hetki tehdä lumiukkoa kun itselläni henki pihisi ja tuntui kuin keuhkot olisivat jäässä. Veikka aloitti tutun yskimisen ja köhinän. Hain piipun sisältä, otettiin molemmat lääkettä ja olo parani kummasti. Lapset jaksoivat laskea liukumäkeä ja möyrytä lumessa. Itse juttelin naapurin miehen kanssa, joka sauhutteli tupakalla omalla parvekkeellaan. Tauti oli sinnekin rantautunut.

Puoli tuntia ja sisälle. Selvästi huomaa, miten tauti on verottanut varsinkin Veikkaa. Muutenkin hoikapuoleinen poika on luuta ja nahkaa, kalpea, eikä tuon enempää jaksanut pihalla olla. Tämän viikon kerhot vielä perutaan, ehkä tauti on sitten lopultakin voitettu.

Enpä muista tällaisia sairasteluja olleen aiemmin tässä talossa. Keuhkokuumeen ja keuhkoputkentulehduksia olen aiemmin sairastanut, tämä on kyllä samaa luokkaa.

Ehkä ensi viikolla alkaisi jo "normiarki". Saisi sairastelut nyt riittää. Mieluiten koko vuodeksi, kiitos.

Asenteenmuutoksella

Aamulla olin tuhottoman väsynyt. Yö oli jälleen sangen repaleinen Veikan ja Tytyn vuoksi, Ruune onneksi nukkui suht hyvin, vaikka aamulla selvästi oli vähän kuuma ja yski.

Otin tavoitteeksi, että löysään, löysään ja löysään. Kaksi edellistä päivää oli vienyt rutosti energiaa. Sanoinkin Teelle ennen kuin mies lähti töihin, että en sitten tee yhtään kotitöitä tänään, vain pakollisen. Päässäni mietin, että leikin vain lasten kanssa, lounaaksi leipää ja jädeä, luetaan paljon ja katsotaan piirrettyjä.

Ja tosiaan, vaikka päivä ei ollut sen iisimpi, niin asenne ratkaisi. Lapsilla oli hauskaa kun saivat käteensä nastakokoelman, niitä sitten pistelivät sohvan reunan täyteen. Tehtiin helmistä koruja, piirrettiin, askarreltiin jokaiselle "oma" pikkuteltta kartongista, luettiin, höpsöteltiin, otettiin päikkärit ja lounaaksi syötiin leipää ja jäätelöä. Ja tuli kotityötkin tehtyä, mutta jotenkin kummasti siinä sivussa, jossakin välissä.

Ruune nukkui varsin huonosti nenätipoista huolimatta ja sohvalla puolikuntoinen Veikka juoksutti menkä ehti. Illalla kun Tee kotiutui, lähdettiin jo paremmassa kunnossa olevan Tytyn kanssa vähän autoilemaan ja haettiin illaksi herkkuja.

Oli tosiaan sellainen päivä, että "mistä aita on matalin."

Tykkään tällä hetkellä siitä, että Veikka on kohta jo neljä ja Tyty kesällä kolme. Heidän kanssaan kun saa nykyään touhuta niin paljon sellaista, mistä itsekin innostuu. Tuo nastoilla sohvan koristelu ei ehkä kuulu siihen kategoriaan, mutta moni muu juttu kyllä.

Olen aina ajatellut, että haluan kasvattaa lapset niin, että sääntöjä on mahdollisimman vähän, mutta niistä vähistä pidetään kiinni. Tähän kuuluu kaikki sellaiset asiat, mitkä voi satuttaa itse lasta tai muita tai aiheuttaa vahinkoa. Kohteliaat käytöstavat ja muiden huomioiminen (yleensä sen siskon/veljen). Muuten yritänkin olla puuttumatta ja estelemästä mahdollisimman paljon muksujen tekemisiä. Ja nyt varsinkin olen kiinnittänyt asiaan enemmän huomiota. Mutta koska itsellä on pääpiirteittäin hyvä fiilis, jaksaa pysähtyä miettimään ennen kiellon kajauttamista ilmoille, että miksi tämäkin asia pitäisi kieltää. Ja yleensä ei pidäkään kun tarkemmin miettii.

Ostin kirpparilta spiderman puvun, johon Tyty ihastui ikihyväksi. Muuta ei sitten ole pitänytkään (Blogger taas jostakin syystä sotkee kuvat...)

Janna Rantalalla oli haastattelu uudessa Meidän perhe- lehdessä. Siinä oli häneltä ihan ajattelemisen aiheiset vinkit.

Luovu kasvatusperiaatteista:

1. Joiden johtamisesta hyvään pitkän ajan kuluessa ei voi olla varma.
2. Joita pidät yllä näyttääksesi toisille. Päteminen lapsen käytöksellä on tyhmää.
3. Jotka eivät enää auta lasta. Joskus säännöt jäävät päälle, vaikka lapsi osaisikin jo toimia itse.
4. Jotka ovat toisaalta vanhempien keskinäistä valtataistelua siitä, kumman tavalla asiat perheessä tehdään.

Mutta nyt nukkumaan. Hyvää yötä!

Sairastuvasta päivää!

Mun pitäisi olla nukkumassa, mutta täällä silti kupeksin. Kello on vasta puoli yhdeksän ja jos olisin fiksu, sammuttaisin koneen ja painuisin sänkyyn. Mutta pakko varastaa pieni hetki itselle ja pään puhdistukselle.

Veikka on ollut sunnuntaista lähtien flunssassa ja toissapäivänä nousi kuumetta. Eilen ja tänään on hiponut siellä lähemmäksi neljääkymmentä.

Käytiin eilen lääkärissä, kaikki oli ok. Kirjoitti yskänlääkereseptin, jota en kuitenkaan hakenut kun kotona sitä oli.

Viime yö oli yksi pirulainen: Ruune pyöri ja hyöri päästyään valloilleen kapalosta, Veikka ja Tyty itkivät vuorotellen oloaan. Loppujen lopuksi Tee nukkui pojan kanssa 155 senttisessä yläsängyssä. Parisen tuntia taisi tulla unta molemmille.

Aamulla Tee painui töihin ja Veikka jatkoi yskimistään, mikä paheni aika tavalla. Tytylle nousi kuume ja Ruune rintalakkoili. Viideltä ensimmäisen kerran ehdin vetää henkeä kun sain Ruunen nukkumaan ja muksuille piirretyt pyörimään. Veikka oli niin kipeä, että päivä oli yhtä itkua. Ja kun kaksi kolmesta on sairaana, haluaa ne kaksi koko ajan olla kainalossa, aivan kuten se perheen pieninkin.

Ennen kahta Veikka oli parisen kertaa yskinyt niin kovaa, että oli oksentanut. Samaa tapahtui eilen ja yöllä. Yskä oli tauotonta, välillä niin pahaa, että poika itki kivusta kun vatsaan koski. Naama valkoisena ja silmät puoli tangossa sain vähän syötettyä kaverille jäätelöä. Juomat onneksi meni.

Kahden aikaan jannu sitten valitti että hengittäminen on vaikeaa. Soitin Teelle, että pääsisikö kotiin jos lähden viemään poikaa. Ei onnistunut. Naapuri ei ollut kotona, joten lopulta herätin Ruunen päikkäreiltään ja istutin koko köörin autoon (onneksi on tuo auto!). Painelin terveysasemalle ja ilmoittautumisluukulle.

"No sellaista se yskä on, että se laittaa yskittämään," tokaisi hoitaja kun selitin asiani Veikan samalla kakoessa vieressä. "No ei tuo nyt ihan normaalia ole," oli pakko tokaista ja istutin pyllyni tuolille. Pois ei lähdettäisi.

Lopulta saatiin aika tutulle päivystävälle lääkärille. Kaiken tutkimisen jälkeen kysäisi, että onko suvussa astmaa. Kerroin, että itsellä on ollut rasitusastma, mutta ei oireile enää kuin esim. kylmällä ilmalla. Epäillen infektioastmaa usutti meidät hoitohuoneeseen saamaan avaavaa lääkettä.

Kotiin tultiin ventolinen ja babyhalerin kanssa. Codesan- yskänlääke lisänä. Poika voi jo selvästi paremmin tulomatkalla ja kuiskasi pihalla nuutuneen näköisenä "äiti, mä haluan ottaa tosi pitkät päikkälit!" Selvästi jatkuva järjetön yskiminen vaati veronsa.

Ruune tissilakkoilee, en tiedä miksi. Johtuuko siitä, että viimeiset pari päivää on ollut niin kamala kiirus koko ajan, että poikakin on sen huomannut. Vaikka neljän seinän sisällä ollaan oltu koko ajan, luulisi, että kiire ei olisi mihinkään. Silti koko ajan on saanut olla liikekannalla. Milloin on ollut oksennukset sohvalla, milloin pissat menneet housuun (mitä ei siis yleensä enää tapahdu kuin harvoin), milloin on pitänyt lääkitä, paijata, lohduttaa, vaihtaa vaatetta, yrittää nukuttaa, laittaa ruokaa (jota kukaan ei ole syönyt), keittää lämmintä teetä, pyyhkiä nenää, pestä käsiä... onko ihme, että perheen nuorin on jäänyt vähemmälle huomiolle kun yleensä niin touhukkaat sisarukset ovat maanneet välillä apaattisina sohvalla ja välillä itkeneet syystä jos toisesta.

Toivotaan, että tuo tuosta hellittäisi. Poika oli nimittäin tänää niin vähällä ruoalla, että tissit olivat illalla jo räjähdyspisteessä. Onneksi ennen unia vähän sai menemään.

Eilen saatiin Teen kanssa juteltua. Tultiin siihen lopputulokseen, että tähän parisuhteeseen on kiinnitettävä enemmän huomiota. Jos puolet avioliitoista päättyy nykypäivänä eroon, on parempi yrittää vaikuttaa asiaan jo nyt, ettei niin pääsisi tapahtumaan kovin helposti. Vaikka tässä ei nyt olla lähelläkään sitä pistettä, niin silti.

Yksi asia mikä sovittiin oli se, että kerran kuussa vuorotellen järjestetään jotakin tekemistä kahdestaan. Tai jollei kahdestaan, niin sitten Ruunen kera. Nyt vain pitäisi itse keksiä tälle helmikuulle jotakin kivaa.

Sen verran mielekästä tekemistä keksin itselleni, että otin salikortin läheiselle kuntosalille. Olin eilen sen verran pistoksissa oltuani koko päivän sisällä lasten kanssa, että kun Tee tuli kotiin, otin treenivaatteet kassiin ja suuntasin urheilemaan. Edellisestä kerrasta oli sen verran kauan, että juomapullo oli sisältä päässyt homehtumaan!

Mutta ehkä huomenna on jo parempi päivä ja päästään ulos, jollei muuta, niin on ainakin perjantai! Sunnuntaina on tiedossa neljän tunnin tutustuminen zen- meditaatioon. En malta odottaa (ja sormet ristiin etten silloin itse ole sairaana...)!

Loppuun muutama kuva viikolta:

Bloggeri tekee jotakin outoa kuville...

Tytyn projekteja: Kaikki omat vaatteet pois kaapista ja niiden roijaaminen ympäri kämppää.

Osa luettu, osa odottaa.

Lasten lukuja.

"Anna Luune mun syliin!"