Kuulumisia kuvien kera

Tälle viikolle oli luvassa kaikkea mukavaa. Mutta kun torstai koitti, olisin halunnut vain heittää hanskat tiskiin ja pujahtaa peitteiden väliin. Tahti on ollut sen verran tiivis menneen viikon ajalta, vaikka 95 prosenttia tapahtumista olikin mielekkäitä.

Viime viikolla minulta poistettiin muutama luomi. Yksi oli sellaisessa paikkaa, että lääkäri kehoitti välttämään sillä kädellä vauvan nosteluja tai kurkotteluja vastakkaiselle puolelle.

Viime lauantaina sitten autoa ajaessani, ajatuksissani käänsin rattia liikaa juuri väärällä kädellä ja kunnon kipupiikki iski haavan tikkauksiin. Alkuviikosta sama tapahtui uudestaan. Keskiviikkona haavaa kuumotti, turvotti, punoitti ja oli kipeä, torstaina puristelin jo mätää.

Sain ajan perjantaille, mutta luultavasti siitä syystä että olin saanut märät pois, tulehdus oli hellittänyt. Ja ehkä asiaa auttoi ne buranat, jotka ystävän vinkistä kiskaisin huiviini.

Pinnaa rupesi nykimään siinä vaiheessa kun käsi oli kaikkein kipein. Arjen yleensä mukava pyöritys rupesi tuntumaan painavalta. Tuli ehkä tiuskaistua muutamia kertoja perheen toisella aikuiselle nuppini savutessa imurinvarren päässä.

Kolmen voimin sammuksiin.

Joka tapauksessa, meillä oli mukavan pienet kaverikemut (vaikka näin jälkikäteen ajatellen yhdeksän alle 4v. oli ihan hyvänkokoinen sakki pienessä sokerihumalassa), jotka päättyivät ulkoiluun sisätilojen käydessä turhan ahtaiksi.

Tuon päivän jälkeen olin puolikuollut. Ehdin jo huokaista mielessäni, että viikonlopun saisi onneksi ottaa rennosti, kunnes tajusin, että sukulaiset tulisivat juhlimaan lauantaina. Ja jokin pimento tuolla aivojen syövereissä on ollut, sillä olin myös tyystin unohtanut, että perjantaina meille oli tulossa sukulaisia yökylään. Onneksi ilmoittivat perjantaiaamuna, enkä ehtinyt asettua off-tilaan lauantaihin saakka.

Kun-joku-ei-mene-mielen-mukaan-huuto.

Lauantaina siis juhlittiin uudestaan, vähän isommalla porukalla, heti sen jälkeen kun pääsimme Teen kanssa käymään salilla kahdestaan. Edellinen kerta taitaa olla Veikan raskausajalta!

Illan aivot narikkaan- projekti.

Tänään olen ottanut vähän hitaammalla tahdilla; Ruunen mentyä ensimmäisille päikkäreille puolen kasin maissa, pistin tyynyn hyvin ja otin pitkät unet. Vajaan tunnin yksinäinen metsälenkki teki myös terää. Sain päätökseen Wallanderin kirjan ja kohta lähden aloittamaan viimeistä "viikon lainaa" (joka on jo kertaalleen uusittu).

Herkkuleivät.

Kummin sylissä.

Tällä viikolla oivalsin, että mikä on yksi suurimmista haasteista omaan mielenrauhaani. Se on nimittäin parisuhde, vaikka niin tökeröltä kuulostaa. Parisuhde siltä osin, että kun kaksi ihmistä on yhdessä, yhteentörmäyksiltä ei voi aina välttyä. Vaikka toista rakastaa, joskus sitä tuntee olevansa toisen kanssa ihan eri planeetoilta kotoisin.

Huomenna menen avoimeen meditaatiotilaisuuteen. Vihdoinkin. Olen psyykannut itseäni jo useamman päivän, että nyt vihdoin saisin itseni liikkeelle keskustaan Teen kotiuduttua töistä. Saa nähdä mitä huominen tuo tullessaan.

Kummitytön kanssa.