Olen tässä pari päivää miettinyt, että kirjoitanko aiheesta vai en, joka on viime viikkoina ja kuukausina pyörinyt mielessäni kehittyen tähän pisteeseen, missä nyt on.
Olen kieltämättä hiukan hämilläni itseni kanssa. En olisi aiemmin kuvitellutkaan olevani tätä mieltä asiasta nimeltä abortti.
Ensimmäisen kerran kohtasin asian seurustelusuhteeni aikana teininä. Kuukautiset olivat myöhässä ja iski jäätävä pelko siitä, että olisin raskaana. Kerroin asiasta poikaystävälleni, joka eniten oli huolissaan siitä, mitä minun vanhempani sanoisivat.
"No luuletko että niille kerrottaisiin!? Ei todellakaan!" Ajattelin siis, että 16- vuotiaana abortti olisi ainut vaihtoehto.
Joka tapauksessa, kuukautiset alkoivat ja aihe oli sillä käsitelty.
En tiedä kuin muutaman ihmisen, joille abortti on tehty. Aiheena varmaankin sellainen, josta ei keskustella kevyeen sävyyn puolituttujen tai vähän tutumpienkaan kanssa. Silti, sydän syrjälläni olen lukenut kirjoja ihmisistä, jotka ovat vaikean valinnan jälkeen aborttiin päätyneet. Kyyneleet valuen muistan lukeneeni noiden naisten kokemuksia ja tunteita.
Pahimmalta ehkä tuntui lukea niiden naisten kokemuksia, jotka jälkikäteen katuivat keskeytystä, tai kokivat siitä syyllisyyttä vuosikymmenien jälkeen. Mietinkin tuolloin, että voidaanko naiselle antaa paljon raskaampaa taakkaa kuin tehdä päätös siitä, jatkaako raskautta vaiko ei.
Veikka oli (ensimmäinen) yllätysvauvamme. Onneksi oma tilanteeni oli paras mahdollinen; juuri valmistunut ja Teen kanssa yhteen muuttanut uudelle paikkakunnalle. Itse en edes ajatellut aborttia vaihtoehtona ja siinä tunnemyräkässä muistankin huutaneeni Teelle, että minä kyllä pidän vauvan, tuossa on ovi jollei kelpaa! Siinä mies sitten hölmö hymy huulillaan antoi olettaa, että olen täysin höpsähtänyt kun tuollaisia edes ajattelen.
Kun aborttikeskusteluihin törmättyäni olen lukenut lauseet "naisella on oikeus päättää omasta ruumiistaan ja halutessaan tehdä abortti", olen ollut samaa mieltä sen enempää ajattelematta. Mutta nyt jokin on muuttunut. Liittyykö se tämän omaan olemiseeni ja omaan kasvuuni vai mihin, mutta en voi olla miettimättä sitä, että onko kenelläkään ihmisellä (tässä tapauksessa valitettavasti vain naiset) kuitenkaan oikeutta päättää toisen elämän jatkumisesta, vaikka se kasvaisikin oman ruumiin sisällä?
Ennen ajattelin myös, että "se on vain solumöykky, eikä keskeytys haittaa jos se tehdään tarpeeksi ajoissa." Mutta nyt huomaan ajattelevani, että minäkin olen "joutunut" olemaan se solymöykky ennen kasvuani sikiöksi ja ihmiseksi kohdun ulkopuolelle. Ja vaikka tiedän, että tuo solumöykky ei todennäköisesti mitään tunne, ei se enää ole mielestäni puolustus varhaiselle keskeytykselle. Se on kuitenkin elämän alku.
Kieltämättä olen hieman hämmentynyt näiden uusien ajatuksieni kanssa. Kun ennen ajattelin että abortissa on kyse suurimmaksi osaksi naisen oikeudesta, nyt huomaan ajattelevani uuden elämän alun oikeutta mahdolliseen elämään.
Olenko mietteineni yksin? Idealisti, joka ei tiedä aiheeseen liittyvästä realismista mitään?
Kun abortista puhutaan, herättää se kiivaita mielipiteitä puolesta ja vastaan, niin kuin moni muukin elämää suurempi kysymys. Itse huomaan "hypänneeni toiselta puolelta toiselle", mutta aiheeseen liittyvä kiivaus on kadonnut itsestäni. Ajattelen näin, mutta samalla ymmärrän, että joskus ihminen joutuu tekemään raskaita päätöksiä, eikä ihmistä itseään tule tuomita siitä.
Itselläni on heittää vain yks sana tähän. Siittiöt. Onko nekin elämänalkuja, jotka valuvat lakanoihin, heitetään roskiin kortsun sisällä? :D Tämä on vaikea aihe. Ei varmastikaan mitenkään mustavalkoinen. On helppo sanoa että pystyisi tekemään abortin, koska sellaista tilannetta ei ole omalle kohdalle sattunut, että olisi joutunut valitsemaan. Olen myös itsekin asiaa miettinyt, koska olisi aivan hirveä katastrofi jos jostain syystä tulisin raskaaksi. Luulen, etten kestäisi henkisesti enää yhtään samanlaista raskautta kuin tähän mennessä. For real. Mun pääkoppa ei kestäis. Puhumattakaan jos tulis sairas lapsi tai muuten vaan itkuinen. Mutta tottakai sitä miettii, kun omia lapsiaan katsoo, että siitäkin "solumöykystä" kasvaa tuollainen monimutkainen, ihana ja täydellinen ihminen. Siltikin, abortti on mielestäni vaihtoehto, enkä missään nimessä ole sitä vastaan ainakaan mitenkään "abortti-on-murha" tyylillä. Jossain myös törmäsin tämmöseen, että "if abortion is murder, then a blowjob is cannibalism".
VastaaPoistaYksin siittiöille ei kehity sydäntä, aivoja, tuntoaistia kuin varpaitakaan. Siihen tarvitaan hedelmöityksen tapahtuma, joka on omasta mielestäni alku uudelle elämälle. Ilman sitä ei luoda uusia ihmisiä.
PoistaSain tänään puolen tunnin mielenkiintoisen keskustelun ystävän kanssa aiheesta. Mitä enemmin aiheesta juteltiin, sen värikkäämmäksi se muuttui eri vivahteineen. Mutta aina kun palasin ajatuksissani siihen tunteeseen ja ajatukseen, että alkaneeseen ihmiselämään emme saisi puuttua, palaa kaikki yksinkertaiseksi.
Minä ajattelen aborttia syntyvän lapsen kannalta. Joskus minusta tuntuu, että abortti olisi lapsen kannalta jopa parempi vaihtoehto kuin syntyä tilnateeseen jossa häntä ei toivota/ vanhemmat eivät kykene kunnolla huolehtimaan / jossa häntä tullaan mahdollisesti kaltoinkohtelemaan.
VastaaPoistaTuossa tilanteessa mun näkökannalta vaihtoehtona olisi adoptointi. Vaikka äiti/vanhemmat eivät lasta haluaisi/pystyisi pitämään, Suomessa on varsin pitkät adoptiojonot kotimaan adoptioon.
PoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaEn ole ollut abortin kannalla koskaan, en edes silloin 16-vuotiaana kun kädet täristen tein raskaustestiä. Mutta toisaalta niin kun edellinen on kommentoinut, että joidenkin kohdalla se voi olla parempi vaihtoehto kun syntyä ei toivottuna tai tulla kaltoinkohdelluksi synnyttyään. Kaikki kun ei todellakaan ansaitse lapsia, mutta se onkin jo toinen aihe!
VastaaPoistaMe ei ollakaan taidettu keskustella tästä aiheesta kasvokkain :) Joten pistetäänpä korvan taakse!
PoistaHyvä aihe! Itse en ole koskaan hyväksynyt aborttia - se ei ole naisen päätettävissä, että jatkuuko lapsen elämä, koska minun mielestä ihmiselämä alkaa sillä hedelmöittymisen hetkellä. Voisin niinkin kärjistetysti sanoa, että abortti on lapsen ihmisoikeutta vastaan. Se ei ole mitään pötyä, että seksiä ei kannata harrastaa ennen kuin on valmis ja kypsä ottamaan vastuun "vahingosta" - mitä en myöskään ymmärrä. Nykyajan ehkäisyvälinemarkkinoilla on vara valita ja käyttää vaikka triplaehkäisyä, jos niitä lapsia ei halua.
VastaaPoistaMieheni oli aikoinaan pro-abortti, mutta meidän käytyä monia keskenmenoja läpi ja vihdoin saatua poikamme, muuttui hänenkin mielipide. Emme ottaneet pojan kohdalla tai tämän nykyisenkään raskauden kohdalla mitään seuloja, koska ne ei olisi muuttaneet mitään. Meidän lapsi ja sillä selvä - oli vammainen tai ei. Vammaisuus ei mielestäni oo myöskään syy aborttiin, koska jos lapsen ei oo tarkoitus selvitä kohdun ulkopuolella, niin sitten raskaus menee kesken. On niitäkin pieniä enkeleitä, jotka elää vaan pienen hetken, mutta niittenkin pienokaisten lyhyellä elämällä on jokin tarkoitus. Myös se, kuinka myöhäisessä vaiheessa sen abortin voi saada on järkyttävää. Itse tunsin pikkuisen liikkeet jo 8. viikon kohdalla - ei siellä mikään solujakauma liiku vaan oikea ihminen!
Abortin ei tarvitse olla laitonta, mutta kyllä yksi abortti per nainen saisi olla se kiintiö. Sen jälkeen voisi ottaa jo järeämmät "ehkäisy"keinot, niinkuin sterilisaatio.
Olen samaa mieltä siitä, että abortin ei tarvitsisi olla laitonta, mutta olen myös samaa mieltä siitä, että abortti on lapsen ihmisoikeutta vastaan. Ja kyllähän netistä löytyy muutamalla klikkauksella kuvia siitä, miltä näyttää abortoitu 8- viikkoinen. Ei tosiaan ole kyse solumöykystä. Jollei uusi elämä ala hedelmöityksestä, niin mistä sitten?
PoistaIhanaa kun otit aiheen puheeksi! Juuri tänään tässä samaa sattumalta pohdiskelin, mietin että kauhea sääli, että yhteiskunta tuntuu olevan niin aborttimyönteinen :( 10 000 elämää päättyy vuosittain pelkästään Suomessa. Naisella toki on oikeus päättää kehostaan eli kenen kanssa makaa ja käyttääkö ehkäisyä, mutta jos elämä on jo alkanut, ei se mielestäni ole enää vain naisen asia päättää sen lopettamisesta.. Elämää alkaa hedelmöityksestä -aika hassua että joku kansanedustaja (nainen) sanoi telkkarissa, että elämä alkaa _syntymästä_ ikään kuin lapsi alkaisia elää vasta kohdun tällä puolen. Tämmöiset uskomukset varmasti lisäävät aborttien määrää, valitettavasti. Oot mahtavan rohkea kun uskallat sanoa oman mielipiteesi!!
VastaaPoistaHuh, aika pelottava väite, että elämä alkaisi vasta syntymästä! Tuolla ajattelutavalla mun mielestä hyväksytään myös ne päihdeäitien aiheuttamat sikiövauriot, joita sitten syntynyt ihminen kantaa mukanaan lopun elämän.
PoistaAbortti todella on arka aihe keskustella.
VastaaPoistaItselläni on aika tarkka näkemys asiasta. Koen että itse en voisi tehdä aborttia, paitsi ehkä silloin jos alkio/sikiö olisi aivan varmasti niin pahasti vammautunut ettei toivoa olisi. Mutta sekin pitäisi olla täysin varmaa. Tosin, jos sellainen tilanne tulisi, saattaisin toimia toisella tavalla.
Mutta en tuomitse toisten mielipidettä asiasta. Eräs kaverini on tehnyt abortin ja siskoni, enkä ole katkaissut välejä heihin vaikka itse en olisi siihen kyennyt. Mutta se ei onneksi ole ollut minun päätettävissä. Heillä oli omat syynsä.
Mutta minustakin abortti "hyväksytään" liian helposti. Ei tarvitse pahemmin selitellä (kai, en ole ihan varma) jos haluaa abortin.
Kun katson lapsiani, tuntuisi kauhealta jos heitä ei olisi sen takia että itse olisin niin päättänyt. Tosin meidän lapset eivät ole ollut "vahinkoja" mutta miehen kanssa on ollut puhetta siitä että vaikka joskus sattuisinkin tulemaan raskaaksi ilman että sitä yritetään, niin ei tarvitsisi edes miettiä pitäisimmekö lapsen, ehdottomasti.
On, siksi mietinkin että haluanko sanoa mielipiteeni ääneen. Mutta onneksi se ei ole mikään ehdoton totuus ja oikeus, ainoastaan yhden ihmisen ajatus asiasta.
PoistaItsekään en osaa sanoa tuosta jos tiedettäisiin, että lapsi olisi pahasti vammainen ja esim. kuolisi pian syntymän jälkeen, jos edes selviäisi sinne saakka. Hankala sanoa. Ennen olisin vastannut että tekisin abortin, mutta nyt kallistun enemmän sinne toiselle puolelle. Mutta toivottavavsti ei koskaan (kopkop) tarvitse olla siinä tilanteessa, että pitäisi päättää.
Ehkä tämä ei liity niin tähän postauksen aiheeseen täysin, mutta olen viime ajat uinut niin syvissä vesissä, että mietin mitä järkeä on ylipäänsä saada lapsia, on niin paljon pahoinvointia, masentuneisuutta sekä huonosti kohdeltuja lapsia. Kuinka saada lapsista kasvatettua onnellisia, tasapainoisia ja hyvin käyttäytyviä. Kuinka jaksaa rakastaa, kuunnella ja tukea lasta (onnellisissa ja vaikeissa hetkissä). Olla läsnä heidän elämässä, vauvasta aikuisuuteen. Kuinka pysyä itse tyytyväisenä elämään ja pitää elämänilo. Mitä jos voimat loppuu? Mitä jos ahdistaa liikaa? Itselläni ei ole siis vielä lapsia, joten ehkä täytyisi lakata pohtimasta tälläisiä ja antaa elämän viedä. Mutta lähipiirissäni lapsia on paljon, joten en pääse ajatuksiani karkuun.
VastaaPoistaKiitos blogistasi!
Kommentin saa poistaa jos se on liian masentava. (Jota se kyllä on.)
Kuulostaa ihan omilta aatoksilta silloin kun olin siellä pohjamudissa. Tai tuo ei kohdistunut pelkästään ajatuksiin lapsista, vaan ihan kaikkeen: omaan olemiseen, mitä järkeä tässä kaikessa on, miksi yrittää kun lopussa on kuitenkin kuolema.
PoistaMutta olen varma, että kun tällaisia asioita joutuu kohtaamaan ja miettimään niiden "syvien vesien" kautta, auttaa se myös olemaan hyvä vanhempi. On valmis kyseenalaistamaan ja pohtimaan asioita. Välillä ryvetään persiillään alamäkeä ennen kuin löydetään se oma tapa.
Mä en usko, että itse pystyy aina olemaan tyytyväinen ja pitämään elämänilon. Vaikka mulla on pahin takana, silti välillä tulee niitä "mitä järkeä tässä kaikessa on?" ajatuksia ja toivottomia tunteita. Siihen on auttanut se, että olen vain hyväksynyt, että se on vain elämää ja osa sitä; aina ei voi olla kivaa. Oman ahidstus/masennusdiagnoosin jälkeen olen ajatellut, että se on osa mua. Nykyään nauttii tavattomasti kun kaikki on hyvin, mutta niihin "pohjamuta"- olihin auttaa se, että tietää sen helpottavan.
Ja jollei helpottaisi ja voimat loppuisi, eikä kukaan ymmärrä tarjota apua, sitä kyllä saa kun itse pyytää. Tai täällä ainakin saa hyvin neuvolan kautta. Se on jo iso turva kun tietää, että yksin ei tarvitse rämpiä tarpeen vaatiessa!
Ja tuossa yhden lapsettoman kanssa pohdiskeltiin, että lastenkasvatus on oikeastaan aika helppoa: Siihen ei tarvita kuin maalaisjärkeä. Luulen, että sillä yksinkertaisella keinolla saadaan kasvatettua paljon onnellisia, tasapainoisia ja hyvin käyttäytyviä (ainakin suurimman osan aikaa) lapsia.
Kiitos kommentista. Piti itsekin taas vähän miettiä asioita. Mutta, ymmärrän tuon olon mitä tuot tekstin kautta esiin. Mutta vaikka nyt tuntuisi noin masentavalta, ei se kestä loputtomiin!