keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

Savuavat korvat

Jostakin syystä pinna on kuin viulunkieli. Ja varsinkin perheen tahtoikäisen kanssa se vain soi ja soi.

Ruune valvotti koko viime yön. En tiedä montako varttia ehdin nukkua aina pojan huutojen välissä. Tänään sille onneksi syykin selvisi kun rupesin vähän vuotavan nenän, syömättömyyden ja nukkumattomuuden takia epäilemään korvatulehdusta. Sehän se siellä kaiherteli.

Aamulla lähdettiin kaupan kautta puistoon grillaamaan. Tyty odotti ennen parkkipaikkaa potkulaudallaan, Veikka potkupyörällään. Yks kaks mimmi vain lähti menemään. Huusin perään, Veikka huusi. Tyttö vain potkii ja potkii vauhtia, katoaa parkkipaikan jälkeen roskakatoksen taakse jalkakäytävälle.

Juoksin perään, samalla huusin niin että naapuritkin taatusti kuuli. Veikka huusi, yhdessä mentiin roskatoksen taakse, naista ei näy missään. Juostaan risteykseen ja siellähän se tättähäärä viipottaa; jalka potkii alamäkeen vauhtia, kiljun kun syötävä pysähtymään. Ei perhana edes hidasta.

"Odota tässä!" Huudan Veikalle, pistän jarrut rattaisiin päälle ja spurttaan huutaen Tytyn perään. Lopulta saavutan mimmin, joka hymyillen tokaisee; "Minä osasin potkutella hyvin!"

Käämi repeää ihan täysin. Huudan siellä tien laidassa jalkakäytävällä kitarisat vilkkuen "Tajuatko, sä olet vasta kaksi vuotias! Jos sä ajat vahingossa autotielle, sä voit kuolla!" Nappaan tyttöä kädestä ja otan potkulaudan toiseen käteen. Olen niin vihainen pelästyksestä että tekisi mieli karjua suoraa huutoa.

Veikan ja Ruunen luona jatkan, naapuri kävelee ohi, myöhemmin kertoo oman poikansa tehneen ihan samaa samanikäisenä. Lohduttaa, vaikka toisaalta tekisi mieli repiä hiuksia. Omia siis.

Iltapäivästä lähdetään viemään Ruunea päivystykseen. Tee on myöhässä, joten pakkaan koko revohkan autoon.

Ensin huudetaan lippistä. Sitten koko puolituntinen aurinkolaseja. Ihme, mutta Ruune nukahtaa siihen meteliin. Vihdoin.

Lastenklinikan pihassa nappaan Ruunen ja Veikan, hampaat kirskuen pyydän pihalla odottanutta Teetä hakemaan lainattu turvaistuin sillä välin Tytyn kanssa. Koko piha raikaa kun mimmi näyttää mitä mieltä on asiasta.

Kotimatkalla pissattaa. Janottaa. Ruoka on väärää. Turvaistuimen vyön kanssa pitää kikkailla. Kotona vaihdetaan vaatteet, alta paljastuu jo haalenneet "kirahvinraidat", joita on vedetty pitkin kehoa. Onneksi "saksalaisen kovasti kritiikkiä saaneen johtajan"- viikset ovat jo hävinneet.

Sama tyttö, joka saa pakahtumaan ylpeydestä, saa itsessäni esiin vähemmän kauniita puolia. Sama tyttö, joka jaksaa puoli tuntia jankuttaa yhtä ja samaa, toisella hetkellä kertoo rakastavansa "vauvoja, kaikkia naisia ja poikiakin." Tyttö joka nipistelee isoa veljeänsä, osaa taitavasti huijata lautasten viennin kanssa tai saa Veikan raivon partaalle, ei ole kertaakaan korottanut ääntänsä, lyönyt, saati tehnyt mitään ilkeää Ruunea kohtaan. Sama tyttö paijaa nallejaan, "Lääkäri Tytynä" hoitaa äitiä, eikä suostu pukemaan mitään, missä on rimpsua, kukkia tai muuta vähänkin "tyttömäistä".

Muistan, että lapsena törmäyksiä tuli eniten isäni kanssa, ihan siitä syystä, että olimme suht samanlaisia. Ja sitä samaa huomaan nyt suhteessani Tytyyn. Kun Tee pystyy ottamaan maltillisemmin pienen naisen "temppukohtaukset", itselläni savuaa jo korvista.

Ehkä kahdenkeskinen aika auttaisi vähän asiaa. Tai sitten ei. Huomenna kuitenkin kokeillaan, josko pieni hetki tyttöjen kesken vähän lieventäisi tätä savunnousun määrää molempien nupeista.


6 kommenttia:

  1. Kuulostaapa tutulta. Mä ikävä kyllä huudan välillä niin, että pelkään mitä naapurit aattelee. Tuo kohta 4v. koettelee välillä (aika usein) ihan huolella tempauksillaan. Mä olen väsyneenä varsinkin tosi lyhyt pinnainen ja sit ärähdän helposti. Harmittaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Väsymys yhdistettynä tahtoikäiseen on sama kuin lyhyt pinna ja kovaa meteliä!
      Onneksi mennään pariksi yöksi mummolle ja papalle, ehkä se vähän tasoittaa tätä menoa. Ainakin hetkeksi.
      Ja jälkikäteen tosiaan harmittaa. Vaikka sanoisikin aiheesta, ja vaikka olisi onta kertaa jo sanonut ihan nätisti, silti tulee itellekin paha mieli jos tulee huudettua. Mutta on ainakin joutunut opettelemaan anteeksipyytämisen, sitä kun joutuu äitikin välillä varsin tiuhaan harrastamaan, ainakin lyhytpinna/kiukkupäivinä.

      Poista
  2. Voi miten IHANAAAA! Oikeasti. Mulla on tällähetkellä meinaa kurkku jopa vähän kipeä, kun tuuletin kitarisojani tuolle pian neljä veelle tyttölapselle. Miten voikaan pieni ihminen herättää niin suunnatonta vitutusta suoraan sanottuna välillä. Tunnistan hänessä myös itseni. Ja onko se sit vaan niin, että myö akat ollaan niin jääräpäisiä. Sit pyydellään aina vuorotellen anteeks toisiltamme, kun on tullut oltua tuhma.

    Onneks meidän naapuristakin välillä kuuluu vanhempien karjumista. :D Mun mielestä se on vaan ihanan inhimillistä. Aina ei pysty olemaan niin kauhean järkevä ja rauhallinen. Eikä tarviikkaan. Hauskaa pääsiäistä! (ja heeiii, korvatulpat!!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon oikeesti miettinyt, että ollaanko me tytöt oikeasti kovapäisempiä... metsään voi mennä, mutta jos vaikka mietin omia sisaruksiani niin näin on asia ollut. Ja tosiaan, tuota vuorotellen anteeksipyytelemistä tulee tiettyinä päivinä harjoitettua enemmän!

      Korvatulpat olis kyllä aika jees välillä ;)

      Poista
  3. Voi ei :/ kuulostaa niin tutulle, valitettvasti. Sama homma kävi meillä nytten ihan muutama viikko sotten kun Joona ponkaisi juoksuun kohti autotietä ja ei auttanut vaikka huusin "pysähdy!!" ja huusin niin, että naapurusto raikasi. Sinne tuo jätkä juoksi ilman mitään itsesuojeluvaistoa...huoh, oli "hieman" vihainen tälle pikkujannulle..huh huh....meilä on muutenkin nyt TODELLA hankalaa näiden kahden kanssa, Joonalla JÄÄTÄVÄ uhma ja Jaro tulee hyvänä kakkosena perässä...välillä tulee ihan suoraan sanottuna räyhättyä ja vitsit että vituttaa jälikäteen ja tulee podettua megasyyllisyyttä. Mutta kun tätä jatuvaa kiukuttelu temppuilu, en usko mitään on jatkunut jo useamman viikon niin pinna on melko tiukalla. Kaipaisi välillä edes sen viikon "paremman jakson" että jaksaisi taas ottaa tuota toista puolta vastaan...Me ollaan ainut lapsiperhe meidän taloyhtiössä tällä hetkellä niin on aika rankkaa, lähinnä naapurit varmaan aattellee ties mitä kun meillä on päivässä aikas monta raivoan, kiljun temppuilen kohtausta...voi kun jo helpottaisi....tsemppiä meille!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eli siis ei ole sidottuna sukupuoleen niinkuin äskeisessä kommentissa epäilin :D

      No joo, jos viikkotolkulla sama meno jatkuu, niin eihän se ihme ole, että pinnaa ei aina pysty venyttämään. Rajansa se on jokaisella ja tuo uhmaikä on kyllä sellanen koetinkivi omalle kärsivällisyydelle!

      Oli muuten pikku mimmi tehnyt papalle pääsiäisenä saman autotielle juoksujutun. Jumankauta että pisti vihaksi, ei mitään itsesuojeluvaistoa tosiaankaan. Täytyy tästä lähtien iskeä likka rattaisiin istumaan jollei homma muuten toimi :(

      Poista