Naisen elämää

"Äiti, voinko minä isona synnyttää?" Kuului taannoin esikoisen suusta.
"Et voi. Naisilla on vaan siihen tarvittavat elimet."
"Niin. Kohtu ja pimppi", tyyppi totesi ja hävisi leikkeihinsä.

Kohtu ja pimppi tosiaan. Välillä tuntuu, että oma keho ei pyöri kuin noiden kahden ympärillä.

Olisinkohan kolmet tai neljät menkat saanut viimeisen synnytyksen jälkeen. Ja jos joskus nuorempana luulin, että minulla on menkkakipuja, tai että se ovulaatio on tosi näppärä havaita siitä nipistelystä jommalla kummalla puolella alavatsaa, nyt ei kyllä ole epäselvyyttä yhtään mistään. Tällä hetkellä tuntuu, kuin keho heittäisi sata lasissa omaa kierrostaan kahden viikon sykleissä: menkat-ovulaatio-menkat-ovulaatio.

Ensin ihmettelen, että miksi kummassa panettaa ihan koko ajan. Siis ihan koko ajan. Unissa pyörii kaikkea painokelvotona johon liittyy alastomuutta ja päivällä voisi kuksia vaikka lyhtypylvästä. Tee häviää vaivihkaa läppärin taakse piiloon ja on kuin ei olisikaan. Jo ruskettuneen hauiksen tai miesten kenkien näkeminen saa jalat veteliksi.

En voi allekirjoittaa väitettä, että miehet ajattelisi seksiä koko ajan, koska en mies ole, mutta jos väite pitää paikkaansa, niin tuoltako miehistä siis tuntuu? Ja jos tuntuu, niin myötätuntotsempit ja jaxuhalit täältä sydämien ja peukkujen kera!

Tuota kestää siis useampi päivä ja loppuu siihen kun alavatsa on kuin jalkapallo, koko ruumis vyötäröstä nivusiin asti on kuin tulessa ja persauksissa on se samanlainen tunne kuin hetkeä ennen ponnistamista kun pää työntyy alaspäin. Luulisi, että tuolloin seksi on vähiten mielessä. Luulisi.

Tuon jälkeen alkaa se vähän seesteisempi vaihe. Hetkeksi. Turvotukset hellittää ja olo on mainio. Kunnes, vajaan kahden viikon kuluttua alkaa nipistely, samanlaisia mietoja aaltoilevia tuntemuksia alaselässä, vatsalla ja reisissä kuin harjoitusuppareiden aikaan. Tuota jatkuu jokusen päivän, jolloin myös saatetaan parisuhteessa keskustella vähän tiukempaan sävyyn. Onneksi on joku liikuntaharrastus, johon saa pahimmat padot purettua.

Ja sen menkkojen alkamisen tietää taatusti. Ei tarvitse mennä vessaan varta vasten. Panadolia on heitettävä nuppiin, olo on kuin alkavassa synnytyksessä. Polttaa ja pakottaa, selkää juimii.

Ja kun nuorempana vuoto oli juuri sellaista kuin vanhoissa libressemainoksissa; pieni sininen viiva siteessä, nyt miettii, että pitäisiköhän ottaa varuiksi rautatabletteja.

Alle parikymppisenä otin kauhulla vastaan sen informaation, että vanheneminen ja synnytykset voivat muuttaa kuukautisia ja kieroja. Tuntui, että siinä vaiheessa kun minit on vaihdettava superiin ja uimaan ei voi kuukautisten takia mennä, on elämä ohi. Silloin sitä olisi vanha, keski-ikäinen, puhvihihalliseen kukkamekkoon sonnustautuva täti, joka lyllertäisi levinneen takamuksensa kanssa lapsikatras kintereillään, jättikokoinen yöside jalkojen välissä keikkuen.

Nyt tällä kokemuksella voi kuitenkin vain hymähtää, ajatuksissaan taputtaa sen alle parikymppisen Hannan olkapäätä, sanoen "Kyllä se siitä, sen on vain elämää." Sillä sitähän se on, eikä niin kamalaa kuin nuorempana olisi voinut kuvitella.