lauantai 5. huhtikuuta 2014

Yksitoista asiaa

Joskus aikoinani tämän haasteen tein vanhassa blogissani. Mutta siitä on jo niin kauan, että eiköhän se ole aika tehdä uudestaan!

Haasteen sain Tanialta.



1. Jokaisen haastetun pitään kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Pitää vastata haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Haaste tulee laittaa eteenpäin 11 bloggaajalle, joilla on alle 200 lukijaa.
5. Sinun tulee kertoa, kenet olet haastanut.
6. Ei takaisin haastamista.

 

Asiat minusta


Aloitan päiväni lähes poikkeuksetta kaurapuurolla.


Olen aina pitänyt hiljaisuudesta. Lapsuudenkodissani oli lähes aina kova mekkala, nautin kun sain muuttaa oman asunnon hiljaisuuteen.


Äskeisestä huolimatta luulen, että itselleni sopisi kommuuniasuminen; nautin kun on paljon ihmisiä ympärillä.


Olen oppinut nauttimaan rutiineista. Kun päivä koostuu niistä, jää tilaa ajatuksille.

Olen aamu-uninen.

Olen erittäin onnellinen siitä, että ympärilläni on paljon läheisiä ihmisiä.
 
Haluaisin saada vapaapäivän lukemiselle.
Pureskelen kynsiäni. Tätini lohdutti minua lapsena, etten enää aikuisena tee sitä. Mutta metsään meni!

Haluaisin perehtyä buddhalaisuuteen syvemmin.


Tulppaanit ovat lempikukkiani.


Tällä hetkellä kaikki on hyvin elämässäni, ja toivon, että niin olisi jatkossakin.



Vastaukset kysymyksiin


1. Mikä on villein unelmasi?

Asua jossakin lämpimässä mahdollisimman omavaraisesti.

2. Minkä tyylisistä blogeista inspiroidut?

Tällä hetkellä blogeista, joissa mietitään ja pohditaan omaan itseensä liittyviä asioita. Esim. tämän vuoksi pidän Tanian blogista!

3. Itketkö herkästi ja kuinka usein?

Vaihtelee. Jos olen väsynyt, itku tulee helpommin, muuten en kovin usein nykyään itkeskele.

4. Minkälainen suhde sinulla on liikuntaan?

Haluaisin harrastaa enemmän. Tällä hetkellä teen kotijumppaa, yritän käydä lenkillä ja pitkästä aikaa kävin tänään miehen kanssa salilla yhdessä. Piristävää!

5.  Mikä on elämäsi suurin käännekohta?

Luultavasti "pitäisi" vastata, että lapsen syntymä, mutta kyllä koen, että synnytyksen jälkeinen ahdistuneisuus/masennus oli suurin käännekohta.

6. Mitä mieltä olet lapsista?

Mielenkiintoisia pikkukavereita, joilla on kinkkisiä kysymyksiä, ja joilta saa lähes aina rehellisen mielipiteen.

7. Mikä on noloin vaate/asuste hankintasi kautta aikojen?

Raitaverkkarit.

8. Miten kuvailet omaa tyyliäsi?

Rento, mukava, yksinkertainen, selkeä.

9. Minne haluaisit matkustaa?

Isolle valliriutalle.

10. Ketä ihmistä ihailet?

Dalai Lamaa.

11. Mikä on paras neuvo jonka antaisit?

Tavoitelkaa mielenrauhaa.


Kysymykset haastetuille


Millainen ihminen on tärkein läheisesi?
Miksi vastasit tähän haasteeseen?
Minkä taidon osaat hyvin?
Mitä tekisit vapaapäivänä, joka olisi vain sinun tarpeitasi varten?
Kenen kanssa viettäisit kuukauden kahdestaan erämaassa?
Milloin olet parhaimmillasi?
Kenet haluaisit tavata?
Lempiruokasi?
Millainen elämä on hyvä?
Haluaisitko elää ikuisesti?
Suosikkikirjasi?

Haasteen annan Pihille naiselle, LumeNellelle, Mama Deelle, Elisalle ja ihan jokaiselle lukijalle, joka omistaa blogin eikä ole tätä vielä tehnyt!

6 kommenttia:

  1. Kiitos haasteesta Hanna :) teen tämän kun ehdin! viimeksi taisi jäädä koko haaste mut nyt koitan tehdä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomasitkin jo, kävin nimittäin just ilmoittelemassa blogissasi!

      Poista
  2. Kiitos haasteesta! :) Olen aina ollut ylpeä etten retkahtanut raitaverkkareihin (lue: trendi ehti mennä ohi ennen kuin ehdin hankkia sellaiset ;))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah hah :D

      Itse sain hankittua siinä vaiheessa kun muut laittoivat omiaan jo kaapin perukoille. Kuvaa hyvin sitä, että tulen aina vähän perässä näissä "hittitrendeissä."

      Poista