Äideistä

Pienenä joskus ihmettelin, kun koulukaverit kirjoittivat omille äideilleen äitienpäiväkortteihin "Onnea maailman parhaimmalle äidille!" Mietin silloin, että tarkoittaako ne sitä todella, vai onko se vain klisee (en tuota sanaa silloin tiennyt, mutta tunne oli se).

Minä en koskaan kirjoittanut niitä sanoja. En ainakaan muista. Joskus ajattelin, että kirjoittaisin, mutta sitten mietin, etten voi valehdella. Sillä en pitänyt omaa äitiäni maailman parhaana. Olisin voinut siltä istumalta luetella naiset, jotka minusta olivat parempia äitejä kuin omani (Onneksi nykyään korttiin voi kirjoittaa ilman valehteluja "Maailman parhaimmalle mummille!").

Joskus mietin, miten omat lapset kuvailisivat minua aikuisina äitinä. Olinko liian ankara? Poissaoleva? Keskityinkö liikaa kotitöihin ja pyysin hakemaan siskoa leikkikaveriksi? Vai muistaako lapset niitä positiivisia asioita joita minäkin; asioista juttelemista, naurunkikatuksia hassuille vitseille tai iltasuukkoja ja haleja?

Yksi peloistani on se, että ehkä äitinikin kuvitteli olevansa hyvä äiti. Ja hän oli väärässä. Entä jos sama tapahtuu minulle? Kuvittelen vain handlaavani homman ihan hyvin, mutta ehkä se ei olekaan niin?

Entä millaiseksi äidiksi kuvailisi itseään se kahden fas- lapsen äiti, jonka lapset on otettu kiireellisesti huostaan? Luuliko hänkin olevansa hyvä äiti ja tekevänsä parhaansa?

-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Tee halusi ostaa minulle äitienpäivälahjaksi älypuhelimen. Hetken mietin diiliä. Sitten näin itseni näpyttelemässä luurilla joka turkasen välissä, katse hautautuneena näyttöön. Tällä hetkellä oma "tässä hetkessä-läsnä just nyt- just tässä"- keskittyminen on muutenkin vähän hakusessa, joten sanoin muutaman kohteliaan ei kiitoksen jälkeen, "mä en helvetti halua sitä puhelinta!"

Ja vaikka vannoin, etten lahjoita Lastensairaalalle yhtään mitään (sen kun pitäisi olla numero yksi verorahoilla maksettavana ilman mitään lahjoituksia), hellyin ja lahjoitin äitienpäiväksi (taisin ostaa sillä vähän sädekehän kiillotusta viimeaikaisten sisustus/salikamppeet hankintojen jälkeen). Sain nimittäin toivomani aineettoman lahjan: rauhaisaa lepoa ja rennosti ottamista. Ja kun illalla oli hyvinkin löysä olo, Tee tokaisi lakonisesti virnuillen "no niin, nyt äiti taas jaksaa. Seuraavat 364 on sitten Tytyn, Veikan ja Ruunen päiviä!"

Veikka oli kerhotätien kanssa askarrellut. Perjantaina kerholla vietettiin kevätjuhlaa ja äitienjuhlaa. Yhtä juhlaa siis!

Ja Tytykin oli jossakin vaiheessa salaa tätien kanssa askarrellut.

Laatikon iloisia yllätyksiä!

Lauantaina juhlistettiin Flamingo spassa hääpäivää, joka oli jo alkuviikosta. Päälle maittavat sapuskat. Juhlaa siis lauantaikin!

Kuinka sattuikaan; teki mieli veristä pihviä ja caesarsalaattia, ja se listalta löytyi!

Sunnuntaina lähdettiin kehuttuun kirkon äitienpäivälounaalle.

Ja ihan aiheesta kehuttu!

Pääruoka ja kakkukahvit kruunasivat komeuden.

"Luune haluaa polkkanaa!"

Ruune halusikin possua.

Valvottu leikkihuone oli aika huippu (vaikka tajusin sen "valvottu" osuuden vasta ruoan jälkeen).

Hetki vielä hurjassa Kontulassa!