perjantai 9. toukokuuta 2014

Tarttee unta.

Okei, nyt sen muistan.

Aivan järkyttävä väsymys, mikä johtuu jatkuvista yöheräilyistä. Ajattelin, että tällä kertaa pääsisi helpommalla, mutta nyt ollaan kyllä lakipisteessä.

Ensi yöksi kömmin toiseen huoneeseen, Tee siirtyy vauvan kanssa nukkumaan. On aivan pakko saada nukkua, tai joku kaunis päivä nukahdan rattiin tai otan taksin Helsinki-Vantaalle.

Ja tänään päätin kokeilla jonakin tulevana päivänä, että millainen kaaos täällä on sisällä vietetyn iltapäivän jälkeen jollen siivoa yhtään. Vaikka, onhan se ihanaa, että lapsilla on mielikuvitusta, ei kaikkien vaatteiden kiskominen kaapista "telttakylään", asfalttiliiduista "lääkejauheen tekemistä pupulle" ja "sukkakeittoa" kivistä, hiekasta, vedestä ja niistä sukista, jälkeen oikein jaksa siitäkään enää iloita.

Herkullinen iltapala ja siideri, eiköhän se uni sitten jo kutsu.

Iski aivan kamala himo caesarsalaattiin! Päälle vuohenjuustoa, toinen lörtsy päälle ja pariksi minuutiksi mikroon. Toimi!

"Kesän" ekat.

4 kommenttia:

  1. Kuukausi yöheräilyjä vasta takana ja mun silmäpussit roikkuu polvissa sekä mielenterveys on jo aika vaakalaudalla.Melko vaativa typy meillä.Ehkä tää helpottaa tuossa kolmen vuoden päästä.Ehkä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. (*Kaataa järkyttävän kupin vahvaa maitokahvia silmien avaamiseksi*)

      No voi silmäpussit :( Mikä pientä valvottaa (ja vanhempia siinä samalla)?

      Ruunen eka kuukausi oli "aika kamala", onneksi se maitorefluksi todettiin ja yöt parani, kunnes siinä 4kk tienoilla heräily taas kiihtyi.

      Täällä ollaan jo voiton puolella, jos siis seuraa isompien jalanjälkiä ja vuoden tienoilla yöt paranee taas. Teillä ollaan niin alussa, että tuokaan ei paljoa siinä sivussa lohduta :/

      Poista
  2. Toivottavasti saat nukuttua! Tsemppiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tyty veti sitten tunnin kauhukohtauksen kun juuri olin nukahtamassa. Sen jälkeen päätin kömpiä vauvan viereen, joka oli inissit ja känissyt Teen vieressä. Söi tissiä ja vedeltiin normikuvioilla yö. Aamulla onneksi T otti mukelot ja sain vähän nukkua.

      Poista