Onneksi on tuo vuosi sitten aloitettu mielialalääke käytössä, mutta silti huomaan, että lääkkeestä huolimatta samoja oloja tulee kuin muinakin keväinä. Onneksi kuitenkin lievempänä.
Ajattelin, että olo johtuu vain siitä, että sairastettiin niin paljon ja joutui kököttämään sisällä. Vauva valvottaa, mikä lisää väsymystä. Silti olo on ollut välillä todella vetämätön, tunnistaa niitä samoja "tyhjiä" tunteita kun mikään ei tunnu miltään, päässä käy ajatuksen välähdyksiä "mikä järki tässä kaikessa on?", "ihminen on kuitenkin ihan yksin", "ei ole mitään toivoa", olo on surullinen ja itkettää ilman näkyvää syytä.
Eilen oli tarkoitus lähteä ystävän kanssa illalla syömään ja ulos. Sekin jo laittoi itkettämään, että en vain jaksanut. Oli pakko perua. Olisi tehnyt niin hyvää päästä vähän tuulettamaan päätänsä ja vaihtamaan kunnolla kuulumisia. Totuus kuitenkin oli, että jouduin toisella ystävällä ottamaan iltapäivällä tunnin tirsat (kiitos hänelle kun katsoi lapsia sillä aikaa) kun silmät eivät meinanneet autoa ajaessa kestää auki. Olo oli todella voimaton, joten ulos lähteminen rupesi tuntumaan varsin absurdilta ajatukselta.
Muutenkin on vähän sellainen olo, ettei ole "omissa nahoissa." Käpertyy herkemmin sisäänpäin, ei oikein osaa nauttia elämästä, pinnaa saa venyttää, keskittyminen on vähän hakusessa ja iltaisin ei uni meinaa tulla. Saati että jaksaisi liikkua tai urheilla.
Onneksi tiedän, että tämä on vain väliaikaista. Oikeasti rakastan kevättä ja kesää. Kevät-talvi on aina vain vähän hankalaa aikaa minulle. Ja sen kun tietää, osaa siihen suhtautua vähän kevyemmin. Se kestää aikansa, mutta ei ikuisesti.
Maanantaina aion lähteä kokeilemaan uutta meditaatiomuotoa. Sen ajattelu piristää ja antaa pienen hengähdystauon.
Vähän samoja fiiliksiä täälläkin ollut, mutta onneksi myös päiviä joista saa energiaa.
VastaaPoistaTsemppiä, toiv mieliala kevenee :)
Onneksi kestää vain aikansa! Harmi jos sielläkin samoja oloja, tsemppiä!!
PoistaMeillähän on melkein samat postausaiheetkin. :D
VastaaPoista