Veikka ja Tyty lähtivät eilen mummilaan. Oikeastaan Veikka vain oli lähdössä, mutta kun Tyty ilmoitti lähtevänsä myös, oli soitettava mummille ja kysyttävä sopisiko tällainen järjestely. Ja sopihan se.
Eilis-ilta meni ihan koomaillessa, mutta tänään on ollut virtaa muuhunkin. Kuten esimerkiksi riitelyyn.
Miten hankalaa tuo riitely voikaan olla lasten aikana? Kun en vielä millään tavoin usko, että parisuhde voi paremmin riitoja vältellessä, on välillä todella haastavaa saada sanotuksi mitä ajattelee. Yleensä kun lasten kuullen ei viitsi ja heidän nukkuessaan ei jaksa.
Tänään saatiinkin sitten hyvin virkistävä sanasota aikaiseksi. Aiheesta, missä yleensä itse olen joustanut, en nyt tyytynytkään osaani. Ja kun kaksi metristä ei ollut vieressä tönöttämässä, ei tarvinnut suodattaa yhdeksääkymmentä prosenttia sanoistansa.
Loppujen lopuksi pääsimme yhteisymmärrykseen todettuamme, että ajattelemme asioista eri tavalla. Molemmat joustivat hiukan, joten tällä hetkellä kihisen sisimmässäni innostuksesta ja olen ylpeä hiukan kehittyneistä väittelytaidoistani.
Loppupäivä meni viljellen huonoa huumoria, lounastaen sushipuffetissa, kahvitellen ravintolapäivän kunniaksi pystytetyssä Casta Maltassa, siivotessa ja ihaillen meidän nuorimmaista. Ja tietysti nauttien korvia kohisevasta hiljaisuudesta mikä kotona vallitsi.
Ja mikä parasta: Tällaisten päivien jälkeen on mukava huomata, että kyllä sitä kipinää on. Se on hiukan hautautuneena sinne sotkuisten lounaspöytien, kaatuneitten pissapottien ja toisiansa nipistelevien lasten alla, mutta tarpeen vaatiessa nousee varsin nopeasti taas esille. Kun sen saman kipinän saisi pidettyä kaiken arjen hulinan keskelläkin!
Parisuhde tosiaan jää aika vähälle huomiolle kun on pieniä lapsia.
VastaaPoistaTekstistäsi huomasin kuinka samanlaista täälläkin on. Joku asia aina tökkii mutta lasten aikaan ei viitsi ruveta riitelemään. Ja väsyneenä sitä tulee tiuskittua enemmän kuin tarpeeksi. Itse odotan huhtikuuta (minun 30 synttärit ja hääpäivä) kun olisi tarkoitus pistää kaikki lapset pariksi tunniksi hoitoon ja käydä miehen kanssa syömässä. En muistakaan milloin viimeksi olisi niin tehty.
Jospa se tekisi hyvää meidän parisuhteelle.
Olitteko kauan yhdessä ennen ensimmäistä lasta?
PoistaVaikka tykkään tosi paljon tästä hetkestä elämässä kun lapset on pieniä, niin pienellä kutkutuksella odotan myös sitä aikaa kun oikeasti jää aikaa sille puolisollekin enemmän. Me ei ehditty olla kuin puolitoista vuotta yhdessä ennen Veikan syntymää, joten tietyllä tavalla tuntuu, että se kahdenkeskinen aika jäi lyhyeksi. Vaikka ei se harmitakaan.
Onneksi kohta on jo maaliskuu ja pian huhtikuu :)
Saman verran mekin kerettiin olla yhdessä ennen esikoista. Aika nopeasti perhe päätettiin perustaa mutta yhdessä ollaan edelleen. 9 vuotta nyt kaikkiaan ja 6 siitä naimisissa.
PoistaKaikki ei uskonut meidän yhdessäolon kestävän koska meillä on tosi suuri ikäero. Minä täytän 30 ja mies 46. Mutta en ole koskaan ajatellut että riidat johtuvat iästä, emme ole edes ajatelleet ikäeron olevan kuin vain numero.
Ja siis onhan meillä hyvä suhde miehen kanssa. Se vaan on kaikista helpointa tiuskia sille omalle siipalle vaikka syytä ei olisikaan. Häneen luotan kaikista eniten ja siksi tunteet on helppo näyttää juuri hänelle, ne negatiivisetkin.
Ikä on kyllä suhteellista. Nuorena kaksikin vuotta tuntui isolta ikäerolta, mutta "tässä iässä" kaksikymmentä vuottakaan ei ole iso ikäero. Enemmän kyllä vaikuttaa moni muu asia kuin ikä siihen, että miten tulee toimeen jonkun kanssa.
PoistaJoo, helpointa on kyllä näyttää sille omalle miehelle jos joku ottaa pattiin. Johtuu varmasti juuri tuosta luottamuksesta ja siitä, että toinen tuntee niin hyvin.
Ihana blogi <3 Onneksi löysin tämän ja merkkasin omaan blogiini luettaviin.
VastaaPoistaKiitos :) Täytyy tulla kurkistelemaan sinnepäin!
PoistaOi mikä ihana kuva tuo viimeinen. <3 <3 Suloinen!!
VastaaPoistaHarjoittelua:)
Poista