Tyttöni mun

Siis minullahan on ollut tuollainen pieni tyttö kaksi ja puoli vuotta. Siinä se on mennyt huidellut veljensä vanavedessä. Varsin temperamenttinen, sisukas, järjestelystä pitävä ja sydän kultaa täynnä (varsinkin pikkuveljeä kohtaan).

Näen tytössäni paljon itseäni lapsena. Niin hyvässä kuin huonossa. Omapäinen, mutta saattaa reippauden alle piilottaa epävarmuuden ja pahan olon.

Tänään oli aika raskas päivä. Puolitoista viikkoa sisällä muutamia pieniä poikkeuksia lukuunottamatta rupesi olemaan kaikille liikaa. Itse olin väsynyt ja vielä osittain taudin runtelema. Ja tietysti se heijastui sitten lapsiin. Pinna ei ollut paras mahdollinen.

Samoihin aikoihin kun Tee tuli kotiin töistä, lapsilla oli järkyttävä riita taas aiheesta X. Lopulta molemmat tekivät omia palapelejään eri huoneissa, mutta näin selkä kyyryssä istuvalla Tytyllä oleva jokin huonosti.

Kysyin ja tyttö purskahti kädet vapisten itkemään. Kertoi sitten mikä painoi. Yhdessä tehtiin palapeli loppuun.

Lähdin saunaan. Ovea kiinni laittaessani kuulin mimmin sanat "haluaisin äitin kanssa saunaan!" Rappukäytävässä käännyin takaisin ja otin Tytyn mukaan.

Saunassa istuttiin ja juteltiin siinä lomassa. Mimmi kanteli vettä sankoon ja pois.

Siinä hänen hyöriessä ajattelin, että tytön kasvattaminen on minulle ainakin ihan erilaista kuin pojan. Vaikeampaa. Tyttöä peilaa oman lapsuutensa kautta. Itse saatan helposti syyllistyä siihen, että luulen Tytyn pärjäävän helposti, vaikka asia ei aina ole niin. Kun itsekin on pärjännyt (vaikkei ihan helpoimmalla tavalla) niin tyhmästi saattaa ajatella, että kyllähän se tyttökin pärjää!

Muistan ainakin omasta lapsuudesta sen, kun oli todella paha mieli, mutta sitä ei halunnut näyttää. Kätki sen reippailun alle kun ei osannut ottaa muilta lohdutusta vastaan.

Ja siinä lauteilla tajusin, että haluan niin paljon, että minulle ja Tytylle syntyisi hyvä äiti-tytärsuhde, joka veisi läpi elämän. Mutta samalla pelkään, että toistan omaa äitiäni omassa lapsuudessani. Sillä vasta viimeiset pari vuotta olen voinut sanoa, että äitini kanssa välit ovat hyvät, eivät monimutkaiset.

Luulen, että sen reippauden alle Tyty on myös saattanut kätkeä omaa oloaan siitä, että pikkuveikka on tullut ja ottanut ison palan vanhempien huomiosta.

Kotona iltapalalla juteltiin vielä Tytyn kanssa ja tajusin, että "me tytöt" on isompi juttu hänelle kuin aina muistankaan. "Me tytöt käytiin saunassa" ja muina eri versioina toistettuna. "Me ollaan naisia!" lause sai ison hymyn huulilleni.

Joten illalla kun Tyty kysyi saisiko tulla minun ja Ruunen kanssa nukkumaan samaan sänkyyn, suostuin.

Joten siinä kolmistaan tossattiin kylki kyljessä mietin, että minun täytyy käyttää hyödyksi sitä, että Tyty on aika samanlainen kuin minä pienenä. Täytyy yrittää nähdä sen reippauden taakse joka kerta kun tuntuu ettei se ole aitoa ja yrittää kaivaa esiin syy reippaan esittämiselle. Ettei aina tarvitse olla reipas, vaan joskus voi olla heikkokin.